Insinööri-lehti

Stockmann potkii ulos kolmanneksen asiantuntijoistaan

Stockmann ilmoitti tänään yt-neuvottelujen päätteeksi irtisanovansa 300 työntekijää; irtisanomiset kohdistuvat valtaosin ylempien toimihenkilöiden henkilöstöryhmään. Neuvottelujen piirissä oli noin 3 000 työntekijää ja kesäkuussa yhtiö arvioi yt-neuvottelujen johtavan noin 380 työntekijän vähentämiseen.

– Irtisanomiset eivät valitettavasti ole yllätys, mutta määrä on suuri järkytys, sanoo kaupan alasta vastaava Ville-Veikko Rantamaula Ylemmät Toimihenkilöt YTN:stä.

– Vähennykset kohdistuvat lähes kokonaan yhteen henkilöstöryhmään. Yhtiön asiantuntijoista irtisanotaan lähes 30 prosenttia, Rantamaula huomauttaa.

– Meillä on suuri huoli jäsentemme jaksamisesta ja irtisanottavien osalta Stockmannin on kannettava vastuunsa riittävillä tukitoimilla, Rantamaula vaatii.

– Yhtiön liiketoiminnan tulevaisuuden suunta on jo pitkään ollut hakusessa, mutta harvoin kannattavuutta parannetaan sillä, että merkittävä osa avainhenkilöstöstä laitetaan kilometritehtaalle, Rantamaula muistuttaa.