Teräsyhtiö SSAB ilmoitti tänään käynnistävänsä yt-neuvottelut, jotka koskevat Raahen tehdasta ja Ruukki Constructionia. Yt-neuvottelujen piirissä on Suomessa yhteensä noin 2 900 työntekijää ja vähennystarve on enintään 295 henkilöä.
SSAB:n Europen Raahen tehtaalla neuvottelujen piirissä on koko henkilöstö, eli 2 455 ihmistä. Yhtiön suunnitelmat koskevat enintään 210 työpaikan vähentämistä, joista 140 on työntekijää ja 70 toimihenkilöä.
Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että SSAB Europen osalta suunnitelmat ovat osa konsernin aiemmin ilmoittamaa tehostamis- ja synergiaohjelmaa, joka on seurausta SSAB:n ja Rautaruukin viimevuotisesta yhdistymisestä.
Suomessa käynnistettävien Ruukki Constructionin yt-neuvottelujen piirissä on valtaosa Suomen henkilöstöstä tuotannossa, myynnissä ja tukitoiminnoissa eli yhteensä 434 ihmistä. Työpaikat sijaitsevat eri paikkakunnilla, esimeriksi Alajärvellä, Espoossa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Oulussa ja Turussa. Vähennystarve on enintään 85 työtehtävää, joista 26 on työntekijää ja 59 on toimihenkilöä.
Ruukki Construction aloittaman kustannussäästöohjelman piirissä ovat kaikki toimintamaat. Ohjelman tavoitteena on saavuttaa pysyvä vuotuinen vähintään 200 miljoonan Ruotsin kruunun kustannusvaikutus prosessointi-, hallinto-, markkinointi- ja myyntikustannuksissa täysimääräisesti vuodesta 2017 lähtien. Divisioonatasolla henkilöstön vähennystarve on noin kolmesataa ihmistä.
Sekä Raahen että Ruukki Constructionin yt-neuvottelut kestävät minimissään kuusi viikkoa. Suunnitellut henkilöstövähennykset on tarkoitus toteuttaa pääosin vuoden 2016 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Osa vähennyksistä pyritään toteuttamaan määräaikaisia työsuhteita vähentämällä sekä luonnollista poistumaa hyödyntäen.