Silo AI:n perustaja Peter Sarlinin säätiö Foundation PS on lahjoittanut varat tekoälyä tutkivan professuurin perustamiseksi kolmeentoista kotimaiseen yliopistoon ja kansainväliseen Ellis-instituuttiin.
Professuurien on tarkoitus vahvistaa maan ja maanosan tekoälytutkimusta ja edistää kilpailukykyä.
Perustettavat professuurit ovat merkittävä askel Suomen ja Euroopan tekoälytutkimuksen ekosysteemin vahvistamisessa ja pitkäaikaisen kilpailukyvyn edistämisessä tekoälyn saralla ja tukevat samalla kansainvälisen ELLIS-instituutin toimintaa.
Tekoäly on Sarlinin mukaan yksi tärkeistä kasvun moottoreista. Sarlin toimii perustamansa Silo AI:n toimitusjohtajana ja työelämäprofessorina Åbo akademissa ja Aalto-yliopistossa.
Foundation PS on perustettu vahvistamaan Suomen ja Euroopan tekoälytutkimuksen ekosysteemiä ja kilpailukykyä. Suomen tekoälytutkimusta koordinoi Finnish Center for Artificial Intelligence, joka tuo yhteen kymmeniä johtavia toimijoita kuten suurimpia yrityksiä, julkisen sektorin toimijoita ja korkeakouluja.
Ellis (European Laboratory for Learning and Intelligent Systems) on eurooppalainen johtavien tekoälytoimijoiden verkosto, joka keskittyy tutkimukseen, teknisiin innovaatioihin ja vaikuttavuuteen.
Kuva: Dotshock/Mostphotos