Perustulokokeilun mahdollistava laki on hyväksytty. Tasavallan presidentti vahvisti lain 29. joulukuuta, ja se tulee voimaan 1. tammikuuta 2017.
Vuosina 2017 ja 2018 toteutettavan perustulokokeilun tavoitteena on arvioida, voidaanko perustulon avulla uudistaa sosiaaliturvaa.
Perustulokokeilun ensimmäinen vaihe alkaa ensi vuoden alusta. Kokeilun ensisijainen tavoite liittyy työllisyyden edistämiseen. Kokeilun tavoitteena on saada seurantatutkimukseen perustuva vastaus siihen, edistääkö perustulo työllistymistä.
Kokeilun toteutuksesta vastaa Kela.
Kokeilu on osa hallituksen palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihankkeita. Kokeilu on myös osa hallituksen tavoittelemaa kokeilukulttuurin toteuttamista.