Kesäduunari-infoon tulleiden yhteydenottojen perusteella nollatuntisopimusten määrä kesätöissä on kasvanut selvästi tänä kesänä.
Joka viides palkansaajakeskusjärjestöjen Kesäduunari-infoon yhteydessä ollut kesätyöntekijä on työskennellyt nollatuntisopimuksella. Määrä on kasvanut huomattavasti viime kesästä, jolloin harvempi kuin joka kymmenes palveluun soittaneista oli allekirjoittanut nollatuntisopimuksen.
– Nollatuntisopimusten määrän kasvu on hälyttävää. Nollatuntisopimukset aiheuttavat kohtuuttomasti haittaa nuorelle, joka on valmistautunut tekemään työtä koko kesän ja luonnollisesti odottaa myös saavansa palkan tuolta ajalta, Kesäduunari-infon neuvoja Sari-Anne Salminen sanoo.
– Koska sateisen kesän vuoksi tunteja ei ole ollut lupaillun mukaisesti, monelta on jäänyt arvokas työkokemus ja suunnitellut kesätyötulot saamatta.
Salmisen mukaan kymmenet palveluun yhteydessä olleista kesätyöntekijöistä eivät tienneet, oliko heidän työsopimuksensa nollatuntisopimus.
Palkansaajakeskusjärjestöjen Akavan, SAK:n ja STTK:n tarjoama maksuton Kesäduunari-info palvelee 31. elokuuta asti.