Neljän SAK:laisen teollisuusliiton hallitukset ovat hyväksyneet liittojen yhdistämistä koskevan aiesopimuksen. Myönteisen päätöksen tehneiden Metallityöväen Liiton, Paperiliiton, Puuliiton ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton on aiesopimuksen mukaan määrä yhdistyä vuoden 2017 loppusyksyllä.
Aiesopimukseen on kirjattu yhdistämisen periaatteet, menettelytavat ja aikataulu. Sopimuksen mukaan uuden liiton ensimmäinen liittokokous olisi marras-joulukuussa 2017. Uusi yhteinen työttömyyskassa puolestaan aloittaisi vuoden 2018 alussa.
Uuden teollisuuden suurliiton perustamisella tavoitellaan muun muassa jäsenten edunvalvonnan tehostamista sekä teollisuusliittojen painoarvon vahvistamista sopimustoiminnassa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Liitoissa uskotaan, että yhdistymisestä koituvat toiminnalliset ja taloudelliset hyödyt tuovat mukanaan entistä vahvemman ammattiliiton ja työttömyyskassan.
Teollisuuden uusi työntekijäliitto on syntyessään noin 270 000 jäsenellään Suomen suurin ammattiliitto.