Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen tutkimuksen mukaan muutosturvan toimintamalli toimii hyvin. Kolmen kuukauden sisällä 35 prosenttia ja puolentoista vuoden kuluessa lähes 56 prosenttia sen piiriin tulleista henkilöistä on työllistynyt.
Työ- ja elinkeinopalveluihin eli TE-palveluihin kuuluva muutosturva auttaa ihmisiä työllistymään uuteen työhön mahdollisimman nopeasti irtisanomis- ja lomautustilanteissa. Muutosturvaa on toteutettu noin kahdeksan vuotta.
Muutosturvan avulla henkilöt ovat osallistuneet erilaisiin työllistymistä tukeviin toimenpiteisiin, jotka ovat selkeästi edistäneet uuteen työhön siirtymistä. Muutosturvan laajennus lomautettuihin ja määräaikaisiin vuonna 2009 on ollut tuloksekasta ja perusteltua.
Muutosturvaan on liittynyt usein jalkautuva työskentelytapa, eli yritysten henkilöstöön asti ulottuvalla tiiviillä yritysyhteistyöllä on voitu pureutua irtisanottavien tarpeisiin yksilöllisesti.
Muutostilanteita hoidetaan alueilla muun muassa TE-toimistojen, alueellisten yrityspalvelujen ja pk-yritysten yhteistyönä. Tutkimus osoittaa, että yhteistyötä täytyy edelleen tiivistää esimerkiksi suurissa irtisanomistilanteissa. Tällaisissa tilanteissa muutosturvatoimia aletaan toteuttaa yrityksen kotipaikkakunnalla yleensä nopeasti, mutta vie aikaa ennen kuin prosessi saavuttaa alihankintaketjujen paikkakuntia.
Työministeri Lauri Ihalainen pitää tärkeänä muutosturvan ennakoivuuden parantamista edelleen sekä työelämän osapuolten sitoutumista rakennemuutostilanteista selviämiseen.
– Aion asettaa kolmikantaisen työryhmän, joka työstää muutosturvan kehittämisehdotuksia ja suosituksia. Työryhmällä on yhtymäkohtia myös yleisemmin äkillisten rakennemuutostilanteiden hallintaan. Ennakoiva alueellinen yhteistyö on avainasemassa muutostilanteiden paremmassa hallinnassa, jotta irtisanovien ja rekrytoivien yritysten tarpeet saadaan entistä paremmin kohtaamaan, Ihalainen linjaa.