Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2012 lokakuussa 183 000, mikä oli lähes saman verran kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 6,9 prosenttia, kun se edellisvuoden lokakuussa oli 7,0 prosenttia. Työllisiä oli 9 000 enemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa.
Työllisiä oli vuoden 2012 lokakuussa 2 467 000, mikä oli 9 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisten määrä kasvoi yksityisellä sektorilla mutta väheni julkisella sektorilla. Yrittäjien määrä kasvoi, mutta palkansaajien määrä hieman väheni.Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli lokakuussa 68,7 prosenttia, mikä oli 0,4 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli 69,1 prosenttia. Naisten työllisyysaste nousi edellisen vuoden lokakuusta 0,5 prosenttiyksikköä 67,7 prosenttiin ja miesten 0,2 prosenttiyksikköä 69,6 prosenttiin.
Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2012 lokakuussa 183 000, mikä oli 2 000 vähemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa. Työttömiä miehiä oli 98 000 ja naisia 85 000 henkeä. Työttömyysaste oli lokakuussa 6,9 prosenttia eli 0,1 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työttömyysaste oli 7,2 ja naisten 6,6 prosenttia. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli lokakuussa 16,2 prosenttia, mikä oli 0,9 prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisen vuoden lokakuussa.
