Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen syksyn yhteishaku alkoi tänään. Haku päättyy keskiviikkona 20. syyskuuta kello 15.
Hakemuksen voi täyttää osoitteessa Opintopolku.fi.
Yhteishaussa on tänä syksynä tarjolla noin 6 400 opiskelupaikkaa. Valittavana on noin 200 koulutusohjelmaa, joista 15 on yliopistokoulutuksia. Haussa on mukana paikkoja 21 ammattikorkeakoulusta. Puolet aloituspaikoista on varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville.
Syksyn yhteishaussa on tarjolla pääasiassa suomenkielistä koulutusta. Ammattikorkeakouluissa on haettavana sekä päivätoteutuksena että monimuotototeutuksena järjestettäviä koulutuksia. Haussa on mukana myös ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja.
Valintojen tulokset julkaistaan viimeistään 24. marraskuuta.
Valintakokeisiin tulee muutos ensi vuonna. Opiskelijat valitaan niin, ettei pitkää valmentautumista esimerkiksi pääsykokeeseen tarvita.