Insinööri-lehti

Insinööriliitto on huolissaan asiantuntijatyön tulevaisuudesta

Akavalainen Insinööriliitto perää kansallista keskustelua asiantuntijatyön edellytyksistä ja tulevaisuudesta Suomessa. Puheenjohtaja Samu Salon mukaan Nokian eilinen ilmoitus noin 350 työpaikan vähennykseen tähtäävistä yhteistoimintaneuvotteluista on valitettavan tyypillinen esimerkki nykyajan yritysten tavasta toimia.

— Maan hallitus voisi kautensa loppusuoralla tehdä isänmaallisen teon käynnistämällä kansallisen keskustelun suomalaisen asiantuntijatyön pelastamisesta. Eikä pelkkä keskustelu riitä, tarvitaan myös toimenpiteitä. Suomen täytyy tukea osaamisen karttumista niin, että yrityksemme menestyvät ja niillä on mielenkiintoa toimia ja kasvaa Suomessa, Salo sanoo.

Hänen mielestään on huolestuttavaa, että Nokian tapaiset kannattavat yritykset pyrkivät osaajistaan eroon samaan aikaan, kun tietävät ja jopa ilmoittavat tarvitsevansa uutta työvoimaa.

—Tulee väkisin kuva, että Nokia ja muut yritykset eivät osaa tai tahdo kertoa riittävän tarkasti osaamistarpeistaan omalle henkilöstölleen, Salo sanoo.

Tämä herättää asiantuntijoiden keskuudessa epävarmuutta ja antaa erikoisen kuvan yritysten tavasta toimia.

— Nokia on esimerkki yrityksestä, joka käyttää lähes jatkuvan yt-menettelyn tapaa sen sijaan, että pyrkisi tosissaan hoitamaan osaamistarpeen muutoksia järjestämällä työvoimaansa toisin.

Salon mukaan Nokia ei valitettavasti ole tällä saralla ainoa yritys Suomessa laatuaan.

Hänen mielestään Suomi ja täällä toimivat teknologiayritykset tarvitsevat jatkuvan koulutuksen, täsmäkoulutuksen ja osaamisen strategian, jota yritykset voisivat toteuttaa yhdessä ammattikorkeakoulujen kanssa. Kiistatta on selvää, että osaamisen lisääminen tarvitsee onnistuakseen yhteiskunnan, yritysten ja yksilön täysimääräisen sitoutumisen.

— Tämä on yksi tärkeimmistä asioista, joilla suomalainen asiantuntijatyö ja sen sisältämät kymmenet tuhannet työpaikat voidaan pitää Suomessa. On suuri kansallinen tragedia, jos kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten asiantuntijatyö ja tuotekehitys valuu kokonaan pois kotimaasta, Salo sanoo.