Tilastokeskuksen koulutustilastojen vuoden 2012 tietojen mukaan lukiolaisista 80 prosenttia suoritti tutkinnon enintään kolmessa ja puolessa vuodessa. Nuorille suunnatun ammatillisen koulutuksen opiskelijoista 64 prosenttia suoritti tutkinnon samassa ajassa. Nuorten ammattikorkeakoulutuksen opiskelijoista neljässä ja puolessa vuodessa valmistui 43 prosenttia. Yliopistokoulutuksen alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti viidessä ja puolessa vuodessa 49 prosenttia opiskelijoista.
Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus nuorille suunnatun ammattikorkeakoulutuksen aloittaneista, eli koulutuksen läpäisyaste, kasvaa mitä kauemmin koulutuksen aloittamisesta on kulunut aikaa. Opiskelijoista 43 prosenttia valmistui neljässä ja puolessa vuodessa tai nopeammin. Enintään seitsemässä ja puolessa vuodessa valmistui 65 prosenttia ja kahdessatoista ja puolessa vuodessa 73 prosenttia ammattikorkeakouluopiskelijoista.
Ammattikorkeakoulukoulutuksen naisopiskelijat suorittivat ammattikorkeakoulututkinnon useammin kuin miehet. Miehistä ammattikorkeakoulututkinnon suoritti enintään neljässä ja puolessa vuodessa 28 prosenttia ja naisista 56 prosenttia, ja läpäisyasteiden erotus oli 28 prosenttiyksikköä. Seitsemässä ja puolessa vuodessa miehistä valmistui 55 prosenttia ja naisista 74 prosenttia, eli läpäisyasteiden erotus oli 19 prosenttiyksikköä.
Vuoden 2011 tilanteeseen verrattuna ammattikorkeakoulututkinnot suoritettiin vuonna 2012 useammin neljässä ja puolessa tai viidessä ja puolessa vuodessa. Neljässä ja puolessa vuodessa tutkinnon suorittaneiden osuus kasvoi miesten osalta 3 prosenttiyksikköä ja naisten osalta lähes kaksi prosenttiyksikköä.
Koulutuksen keskeyttäminen väheni
Tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoista 5,5 prosenttia keskeytti opinnot eikä jatkanut missään tutkintoon johtavassa koulutuksessa lukuvuoden 2011/2012 aikana. Lukiokoulutuksessa keskeyttämisprosentti oli 3,5, nuorille suunnatussa ammatillisessa koulutuksessa 8,7, ammattikorkeakoulukoulutuksessa 8,5 ja yliopistokoulutuksessa 6,4 prosenttia. Keskeyttäminen väheni edellisvuoteen verrattuna kaikilla koulutussektoreilla, eniten lukio- ja ammatillisessa koulutuksessa.