Insinööri-lehti

Alemmalla korkeakoulututkinnolla heikompi palkkakehitys

Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston mukaan kaikkien kokoaikaisten palkansaajien keskimääräinen kuukausiansio oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 3 109 euroa ja mediaaniansio 2 774 euroa.

Koulutusasteittain jaoteltuna lähimpänä koko maan keskiansiota olivat alimman korkea-asteen koulutuksen saaneet palkansaajat 3 177 euron keskikuukausiansiollaan. Tätä alemmissa koulutusluokissa keskiansiot olivat maan keskiansioita pienempiä, ja tätä ylemmissä koulutusluokissa vastaavasti suurempia.

Kokoaikaisten palkansaajien kuukausiansiot ovat kehittyneet 2000-luvulla tasaisesti lukuun ottamatta alemman korkeakoulutuksen saaneita henkilöitä. Tässä ryhmässä nimellinen kuukausipalkka kasvoi vuosina 2000–2011 vain 27 prosenttia, ja ryhmän keskipalkka painui lähelle alimman korkea-asteen koulutuksen saaneita. Muita pienempää kasvua selittää alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden palkansaajien määrän lisääntyminen ja heidän sijoittumisensa aiempaa matalamman vaativuusryhmän tehtäviin. Alempaan korkeakouluasteeseen luetaan mm. ammattikorkeakoulututkinnot ja yliopistojen alemmat korkeakoulututkinnot.

Muissa koulutusasteissa keskimääräiset kuukausiansiot kasvoivat likimain neljälläkymmenellä prosentilla vuosina 2000–2011. Eniten nousi alimman korkea-asteen suorittaneiden työntekijöiden palkka, 49 prosenttia. Tutkijakoulutuksen saaneet palkansaajat ansaitsivat vuonna 2011 keskimäärin 5 256 euroa kuussa, mikä oli noin kaksi kertaa enemmän kuin ylemmän perusasteen koulutuksen suorittaneiden keskipalkka. Tämä suhde on pysynyt lähes muuttumattomana 2000-luvulla.