Akava vaatii, että valtion ensi vuoden talousarviossa painotetaan työllisyyden parantumista.
Suomen talouskasvu nopeutuu, ja kasvu näyttää jatkuvan myös seuraavina vuosina. Vuonna 2016 tehty kilpailukykysopimus on vaikuttanut Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderin mukaan tämän hetken taloudelliseen kehitykseen.
– Onkin hyvä, että kilpailukykysopimuksen päätökset ovat nyt esillä budjettiriihessä palkansaajien kannalta. Hallituksen on täytettävä ohjelmansa linjaukset, että kenenkään palkkaverotus ei saa kiristyä, Fjäder sanoo.
– Tehtäviä ratkaisuja pitää arvioida ostovoiman turvaamisen ja palkkakehityksen näkökulmasta.
Perhevapaauudistuksessa edettävä
Keskustelu perhevapaauudistuksen toteuttamisesta nousi jälleen esille kesän aikana. Akavan perhevapaamalli lisäisi työelämän tasa-arvoa, nostaisi työllisyysastetta sekä toisi joustoa perhevapaiden käyttöön. Akavan perhevapaamalli, joka esiteltiin maaliskuussa 2017, huomioi erilaiset perhemuodot.
– Työ perhevapaajärjestelmän uudistamiseksi tulee käynnistää heti, Fjäder linjaa.
Osaamista tuettava
Akava pitää myönteisinä talousarvioehdotukseen esitettyjä panostuksia osaamisen vahvistamiseen, jotta saadaan aikaan kestävää talouskasvua. Yritystukien uudistamisessa Akavalla on kaksi tärkeää tavoitetta.
– Yritystukien tulee kohdistua voimakkaammin osaamiseen perustuvaan kasvuun, kilpailukykyyn sekä uuden työn luomiseen. Tukien tulee edistää uusiutumista ja innovaatioita, eli painotus tulee siirtää pois huonosti kohdistuvista ja säilyttävistä tukimuodoista. Uudet innovaatiot luovat uutta työtä, kiteyttää Akavan johtaja Pekka Piispanen.
Valtiovarainministeriö esitteli talousarvioehdotuksensa sisältöjä keskiviikkona. Ministeriöt käyvät seuraavaksi omat keskustelut valtiovarainministeriön kanssa ja kokonaisuutta käsitellään hallituksen budjettiriihessä elokuun lopussa. Vuoden 2018 talousarvioesitys julkaistaan 19. syyskuuta.