Tunnustan: otsikko on kirjallinen varkaus. Vuonna 1974 ilmestyi Robert M. Pirsigin klassikoksi noussut teos ”Zen ja moottoripyörän kunnossapito: tutkimusmatka arvojen maailmaan”.
Kirjan keskeinen teema on hyvän olemus ja miten tuo olemus pakenee määrittely-yrityksiä. Kehystarinassa on aiempi suuri ajattelija, joka sitten on saanut epäsovinnaisen käytöksen takia diagnoosin ja sähköhoitoja.
Kilpailukyky on samanlainen otus kuin hyvä. Se pakenee määrittely-yrityksiä. Sen on viisasta tehdä niin säilyttääkseen oma olemuksensa.
Kun kilpailukyvystä puhutaan, usein tuntuu siltä, että puhuja käyttää termiä omiin pyrkimyksiinsä yrittämättäkään määritellä sitä. Joskus olen havainnut myös puutetta – tahallista tai tahatonta – talouden kannalta tärkeä termin ymmärtämisessä.
Työmarkkinoihin liittyvissä asioissa tarvitaan usein zen-otetta. On otettava rauhallisesti, hengitettävä syvään, ennen kuin puhuu tai tekee. Parhaat ratkaisut syntyvät harvoin hätäisesti ja hötkyilemällä.
Edellä mainittu kirjallinen yhtymäkohta tuli mieleeni, kun luin elinkeinoministeri Mika Lintilän haastattelun tänään Maaseudun Tulevaisuudesta. Ministeri ilmoittautui kilpailukyvyn kunnossapitäjäksi ehdottamalla uutta kilpailukykysopimusta.
Kilpailu-kykymme on 2000-luvun parhaalla tasolla.
Minulle haastattelu vaikutti hätäiseltä hönkäisyltä sinne päin. Puuttui sekä rauhallinen ote sekä yritys kertoa, mistä kaikesta nyt itse asiassa on kyse. Tai sitten se oli tahallinen yritys provosoida, yritys viedä keskustelua tiettyyn suuntaan. Joskus syyllisiäkin on hyvä löytää ennen kuin rikos on edes tapahtunut.
Siinä Lintilä on oikeassa, että työmarkkinatilanne on haastava. Se on sitä ennen kaikkea inflaation ja talouden epävarmuuden takia. Kunta-alan sopimusratkaisu on poikkeuksellinen, mutta ei sitä kannata ylidramatisoida. Ratkaisu toi viideksi vuodeksi palkkaliukumat kuntasektorille, jossa niitä ei muuten ole.
Haastattelussa elinkeinoministeri unohtaa, ei tiedä tai jättää mainitsematta, että kilpailukyky on aina suhteellista. Kilpailukykymme ei muutu vain omien ratkaisujemme seurauksena, vaan siihen vaikuttavat vähintään yhtä paljon se, mitä keskeisissä kilpailijamaissamme tapahtuu.
Jos palkat nousevat Suomessa viisi prosenttia ja Saksassa kahdeksan, huuto kilpailukyvyn katoamisesta ei perustu faktaan vaan fiktioon, tarpeeseen kertoa näin käyvän. Kun emme tiedä, millaisia ratkaisuja muualla mietitään, puheet kilpailukyvyn katoamisesta ovat ennenaikaisia.
Ei Suomi ole ainoa maa Euroopassa, jossa inflaatio laukkaa ja jossa ammattiliitot ovat huolissaan palkansaajien ostovoiman säilymisestä. Emme siis vielä tiedä, onko jonkinlaiselle kilpailukykysopimukselle tarvetta vai ei.
Sekin on hyvä muistaa, että suomalaisessa yritystaloudessa on tällä hetkellä kilpailukyvyn suhteen puskuria. Kilpailukykymme on 2000-luvun parhaalla tasolla. Yritykset tekevät ennätysvoittoja. Hyvin menee, mutta menköön.
Kilpailukyvystä on siis takavuosina huolehdittu. Yrityksille on siirretty rahaa verohelpotuksin ja sosiaaliturvamaksujen siirtoina yrityksiltä palkansaajille.
Kilpailukykyä ja sen kehittymistä pitää seurata edelleen, mutta rauhassa ja maltilla palkansaajien ostovoimaa unohtamatta. Niin parhaat ratkaisut löytyvät.
Petteri Oksa
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja
