Yhteistyön asennetta

Tampereella on vuoden verran puuhattu kaupungissa toimivien kolmen korkeakoulun yhdistämistä. Hanke on saanut nimekseen Tampere3. Sitä valmistelleen korkeakoulujen vararehtoriryhmän raportti oli näkyvästi esillä Tampereella viikko sitten pidetyillä ammattikorkeakoulupäivillä.

Hankkeen toteuttaminen esitetyssä muodossa vaatii merkittäviä muutoksia korkeakoululainsäädäntöön. Toteutuessaan hanke romuttaa nykyisen duaalimallisen korkeakoulujärjestelmän. Ajankohta on erikoinen ottaen huomioon, että ammattikorkeakoululainsäädännön kokonaisuudistus astui voimaan vasta vuoden alussa ja yliopistolakikaan ei ole juuri sen vanhempi.

Esityksen keskeinen idea on yhdistää nykyiset kolme korkeakoulua yhdeksi uudeksi yliopistoksi. Koulutus käynnistyisi koulutusaloittain yhteisellä kandidaattiohjelmalla, jonka aikana opiskelijat valitsisivat joko ammatillisesti painottuneen työelämävalmiudet tuottavan ”ammattikorkeakoulututkinnon” tai maisteritutkintoon tähtäävän akateemisemman vaihtoehdon.

Yhteinen kandidaattiohjelma sekä ylioppilaille että toisen asteen ammatillisen väylän kulkijoille on ensimmäinen iso haaste. On vaikea kuvitella, miten tällaiselle erittäin heterogeeniselle joukolle on mahdollista tuottaa käytettävissä olevin resurssein sekä tieteen tekemisen perusteet ja työelämävalmiudet. Ja onko se edes tarpeen?

Yhtälailla on epäilyttävää, miten mallissa pystytään turvaamaan nykyisten ammattikorkeakoulututkintojen taso. Huolestuttavaa on sekin, että esityksestä puuttuu ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot, joiden määrä on kasvussa ja merkitys alueiden kehittämistyössä lisääntynyt samalla kun niiden tunnettavuus on noussut.

Tampere3-malli ei sovellu muualle Suomeen, koska muualta maasta ei vastaavia korkeakoulukeskittymiä juuri löydy. Esimerkiksi tekniikan alalla ylemmistä ammattikorkeakoulututkinnoista luopuminen tarkoittaa, että monet hyvin vireät alueet jäävät jatkossa ilman ammattikorkeakoulujen myötä syntynyttä aluekehittämispanosta ja tki-toimintaa, jonka volyymi on kivunnut jo yli 150 miljoonan euron vuodessa.

Suomessa ammatillisen koulutuksen arvostusta on ajettu voimallisesti koko kuluneen vuosituhannen ajan. Yhtenä hyvänä esimerkkinä siitä on se, että toisen asteen ammatillisen koulutuksen vetovoima on usean vuoden ajan ollut lukiota suurempi. Samoin ammattikorkeakouluihin oli tänä keväänä enemmän hakijoita kuin yliopistoihin. Tästäkin näkökulmasta on kovin vaikea ymmärtää Tampere3-hankkeen tavoitteita.

Koulutukseen suunnattavien resurssien vähentyessä on korkeakoulujen yhteistyötä tiivistettävä. Tampere3-hankeraportin toisessa osassa on kuvattu pitkä lista toimenpiteitä, joita käynnistetään heti. Listalla on kirjastojen ja laboratorioiden yhteiskäyttö ja yleisemminkin kiinteistö- ja tilapalvelut, yhteiset opintopalvelut, hankesuunnitelmat yhteistyössä kaikkien kolmen kesken, tutkinto-ohjelmien toteutus vain yhdellä kampuksella ja niin edelleen.

Mikään näistä toimista ei vaadi lakimuutoksia. Herää kysymys, miksi näin ei ole jo tehty? Muualla Suomessa se on ollut arkipäivää jo pitkään. Lakimuutosten sijaan nyt tarvitaan yhteistyön asennetta. Jos Tampere3-hankkeella sellaista löytyy, ollaan jo pitkällä.