Jokainen tietää, mitä tapahtuu, kun vesi seisoo liian pitkään. Se alkaa haista. Vesi pahanee, mokoma. Tämä tulee mieleen vauhdista, jolla työehtosopmusneuvotteluja on käyty. Neuvottelut eivät etene, ne seisovat.
Useiden alojen työehtosopimukset päättyivät lokakuun lopussa. Uusia sopimuksia ei saatu, eikä ole saatu sen jälkeenkään sovittua. Neuvotteluyhteys on sinällään jatkunut hyvänä koko ajan, mutta edistyminen on ollut hidasta, eikä vauhti ole ainakaan kiihtynyt.
Kaksi alaamme, teknologiateollisuuden sekä suunnittelu- ja konsulttialan ylemmät toimihenkilöt, ovat nyt aloittaneet ensimmäiset painostustoimet murtaakseen padot ja laittaakseen neuvotteluvedet virtaamaan.
Alat, niiden työt ja tilanne ovat erilaisia.
Tavoitteemme neuvotteluille ovat yksinkertaiset – ja mielestäni kohtuulliset. Yritysten taloudellisen menestyksen pitää näkyä myös jäsentemme lompakoissa. Haluamme sellaiset palkankorotukset, jotka turvaavat ostovoiman kasvun ja lisäksi kurovat kiinni sitä kansainvälistä palkkakuoppaa, jossa suomalaiset asiantuntijat ovat.
Lisäksi haluamme eroon kilpailukykysopimuksen mukaisesta työajanpidennyksestä, koska se ei ole asiantuntijatyöhön tuonut juuri muuta kuin kiukkua, ärsytystä ja tuottavuuden laskua. Olemme myös painottaneet teksteihin jaksamista, kuormituksen vähentämistä ja muuta työhyvinvointia.
Työnantaja tarjoaa edelleen poikittaista kikyä. Työajanpidennystä pitäisi jatkaa ja se pitäisi muuttaa sellaiseksi, että työnantaja voisi määrätä halutessaan ihmisiä töihin esimerkiksi arkipyhinä. On heillä tälle ollut tarjota vaihtoehtojakin, kuten leikkauksia lomarahaan.
Palkoista ei ole tarjottu mitään, kun ei kuulemma ole voitu. Kustannuskilpailukyvystä puhutaan. Laatu ja osaaminen unohtuvatkin sitten johonkin.
Lisäksi työnantaja hirttäytyy vientimalliin kiinni. He haluavat, että alat ovat kaikki yksi iso möhkäle, joihin sovelletaan samaa kustannusvaikutusta, joka tulee neuvotteluiden päänavauksesta. Sille, että alat, niiden työt ja tilanne ovat erilaisia, ei anneta mitään arvoa. Olemme lähteneet ja lähdemme siitä, että jokaisella alalla tehdään niiden omista lähtökohdista nousevaa sopimustoimintaa.
Neuvottelut ovat edelleen se tie, jolla asiat ratkaistaan ja sopimuksia tehdään. Näyttää kuitenkin olevan niin, että ilman painostustoimia viestimme vakavuutta ei ymmärretä. Se on aina sääli, kun järkipuhe ei auta.
Toivottavasti seisova vesi lähtee liikkeelle ja saamme jäsenistölle mahdollisimman hyvät ja oikeudenmukaiset sopimukset.
Petteri Oksa
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja
