Julkisuudessa on jälleen keskusteltu välivuosista. Siis siitä, kun nuori ottaa opintojen nivelvaiheessa henkeä, eikä jatka suoraan seuraavalle koulutusasteelle.
Oppivelvollisuusiän noston yhteydessä puhuttiin peruskoulun ja toisen asteen välisestä välivuodesta. Niistä halutaan eroon. Toki vain harva putoaa siinä vaiheessa pois koulutusputkesta, mutta totta on, että he, jotka droppaavat, ovat merkittävässä syrjäytymisvaarassa.
Jokainen nuori on syytä saada kiinnitettyä joko lukio-, ammatti- tai valmentaviin opintoihin. Siitä voidaan keskustella ja olla montaa mieltä, onko oppivelvollisuusiän pidentäminen ja pakolla kiinnittäminen oikea keino saavuttaa tavoite.
Asenne toisen asteen jälkeen pidettäviin välivuosiin on sen sijaan toinen. Suomessa välivuodet ovat eurooppalaisessa vertailussa verrokkimaita yleisempiä, ja ongelma meillä on, että korkeakouluopintojen pariin siirrytään verrattain vanhana.
Olisin hakenut opintoihin, jos tavoite olisi ollut selvillä.
Välivuosiin on mielestäni kaksi syytä. Ensinnäkin korkeakouluun sisäänpääsy on meillä hankalaa. Vielä muutama vuosi sitten monella alalla sisäänpääsy vaati hirvittävän pääsykoerumban. Itsekin muistan, että ylioppilaskirjoitusten jälkeen suoraan siirtyminen pänttäämään pääsykoekirjoja ei kauheasti houkutellut. Välivuosi tuli.
Valtionhallinnossa tämä on havaittu ja siihen on puututtu. Pitkää valmistautumista vaativista pääsykokeista on luovuttu ja todistuksen painoarvoa valinnoissa kasvatettu. Toivottavasti tämä keventää nuorten hakutaakkaa.
Toinen syy on monisävyisempi. Suomessa suhtautuminen välivuosiin on erittäin hyväksyvä. Et ole epäonnistuja, jos et jatka suoraan korkeakouluopintoihin. Meillä on ihan pääministerin suulla annettu tähän hyväksyntä.
Ajatuksena välivuosi on kaunis: vähintään 12 vuoden koulupolun jälkeen voi vähän vetää henkeä. Etsiä itseään, nähdä maailmaa, kerryttää säästöjä. Välivuodet nähdään romantisoituina reppureissaajien ja omille muuttavien nuorten aikuisten itsenäisen elämän ensiaskelina. Vapaus!
Muista välivuoden pitäjien tunnoista en tiedä, mutta itselleni välivuosi ei ollut mitenkään erikoinen elämänvaihe. Tein töitä, hengasin ystävieni kanssa, biletin. Rakastin lukioaikaa, ja yhtä lailla korkeakoulussa vietetty aika tuntuu näin jälkeenpäin merkitykselliseltä. Välivuosi taas, noh, oli ihan ok.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että nuoria ei pidä syyllistää välivuosista. Itsensä etsiminen, reppureissaus (jos pandemia joskus väistyy), vapaus tehdä mitä huvittaa – nuoret, teillä on oikeus siihen. Myös nuorten lisääntyvään uupumukseen välivuosi voi olla tarpeellinen lääke.
Välivuotta ei kuitenkaan pitäisi joutua pitämään siksi, miksi minä sen pidin. Pidin välivuoden, kun en jaksanut lukea pääsykokeisiin enkä oikein tiennyt, mihin hakisin. Varmasti olisin halunnut ja hakenut opintoihin, jos vain tavoite, oikea ala ja paikka, olisi ollut selvillä.
Ensimmäisestä ongelmasta eli pääsykokeista ollaan pääsemässä eroon. Toisen ongelman ratkaisu vaatinee nuorille parempaa opinto-ohjausta, esikuvia osoittamaan erilaisia mahdollisuuksia sekä kannustusta siihen, että kannattaa hakea.
Vaikka minulla oli ihan kivaa pikaruokaravintolan kassalla ja baarien tanssilattioilla, kavereiden elämä suuremmissa opiskelijakaupungeissa tuntui jo silloin kiinnostavammalta. Jo se motivoi, en malttanut odottaa, että pääsen mukaan.
Katri Manninen
Insinööriliiton johtava asiantuntija
