Työelämän kehittäjä väitti maanantain Hesarissa, että melkein jokainen meistä käyttäytyy työpaikalla narsistin tavoin. Ensin imarrellaan työnantajaa ja piilotellaan kielteisiä ominaisuuksia. Kun kala on koukussa, narsisti vähättelee, mitätöi ja syyttää työnantajaa. Lopuksi hän loikkaa parempia etuja tarjoavan kilpailijan palvelukseen.
Työelämän kehittäjä olen minäkin, mutta en kehtaa uskotella lukijoille, että melkein kaikki työnantajat käyttäytyvät kuin narsisti. Ensin lupaavat kuun taivaalta ja uljaan uran. Kohta asettavat huimat tavoitteet laskusuhdanteeseen, valittelevat tehottomuutta ja lopuksi ulkoistavat hommat Aasiaan tai myyvät koko bisneksen jenkeille.
En väitä näin, koska se ei ole pääsääntöisesti totta. Suuri osa työnantajista tarjoaa ihmisille palkkaa vastaan työtehtäviä, vastavuoroisesti ihmiset antavat työnantajalle aikaansa ja työpanoksensa. Tästä syntyy tuotteita tai palveluita. Ne puolestaan vaihdetaan asiakkaille rahaan ja siitä rahasta kumpikin työsuhteen osapuoli saa osansa.
Mahtoivatko Ollilan Jorma Nokian nousukiidon aikaan tai Herlinin Antti hissitehtaan alkuvaiheessa miettiä, että kylläpä on nurkissa valittavia narsisteja? Tuskin tarvitsi, tai edes ehti. Todennäköisesti molempien työmailla oli eri organisaatiotasoilla tekemisen meininki, eikä senaikaisen työelämän kehittäjän tarvinnut purkaa ahdistustaan Hesarin sivuilla.
Jos työsuhteen ehdot ovat kilpailukykyiset ja tarjotut työtehtävät mielekkäitä, todennäköisesti työntekijä ei vaihda työpaikkaa. Ja jos vaihtaa, yritys saanee hyvillä ehdoilla uuden työntekijän tilalle.
Aina ensivaikutelma ei vaan ole oikea saati täydellinen. Työntekijästä tai yrityksestä alkaa paljastua uusia piirteitä ennemmin tai myöhemmin. Työpaikalla on vaikea viihtyä, jos eteen tulevia muutoksia hoidetaan Reserviupseerikoulun opein ”Teette tai itkette ja teette”. Seurauksena on vähintään vähättelyä ja syyttelyä.
Kahta juttua en tässä narsistijutussa ymmärrä. Ensinnäkin, mikä harmi se on, jos vähättelevä narisija kerää kamppeensa ja häipyy kilpailijan leipiin. Eikö siitä pitäisi iloita, jos tyhmä kilpailija ostaa epäkurantin työntekijän.
Hesarissa työelämän parantaja myös valittelee, että työnantaja ei voi antaa jokaiselle työntekijälle potkuja. Miten niin ei voi? Voihan sitä aina lopettaa niiden narisevien narsistien riistämisen ja tyytyä siihen tuottoon, jonka saa aikaan omin pikku kätösin.
Ei kukaan pakota olemaan työnantaja. Aina voi vaikka viljellä pottuja henkensä pitimiksi ja lopettaa höpöjen kirjoittamisen.
Tommi GrönholmUuden Insinööriliiton projektipäällikkö
