Kesäkuun alkupuolella luin uutisen, että ammattikorkeakoulu-uudistuksen seurauksena Metropolia saattaa lopettaa hammasteknikkokoulutuksen liian kalliina tutkintona. Säästöpaineet ovat niin kovat, että näin kallista tutkintoa ei vain voi jatkossa pitää yllä. On siis keskityttävä edullisempiin tutkintoihin.
Tilanne muistuttaa hieman 1990-luvun alkua ja metsäteollisuutta, aikaa, jota professori Juha Siltala kuvaa kirjassaan ”Työelämän huonontumisen lyhyt historia”. Siihen aikaan analyytikot pitivät suomalaisia metsiä laiskana pääomana. Syy oli metsien liian hidas vuosikasvu.
Metsä heikensi jo olemassaolollaan metsäteollisuuden taloudellista suorituskykyä, koska sijoittamalla toisin sai rahalleen paremman tuoton. Niinpä metsäteollisuus myi ehtymättömän raaka-ainevarantoaan, eikä sen jälkeenkään ole hurraa-huutoja kuultu.
Erona esimerkeillä on, että toisessa sijoitetun pääoman tuottoa mitataan rahana, toisessa raha-tutkinto -suhteella. Mielestäni olisi syytä harkita, voiko yritystä arvioida vain ROx-mittarilla ja onko mielekästä arvioida oppilaitosta vain tutkinnon keskihinnan perusteella. Olisiko sen sijaan syytä pohtia, mitä tehdään ja mihin tarpeeseen osana tuottovaatimusten asettelua? Pitäisikö talousnikkarit siirtää syrjään ja ottaa tuottava työ kyseisen alan ammattilaisten haltuun?
Pohdintaa voi käynnistää vaikka Hesari kesäkuisen uutisen pohjalta. Sen mukaan vuonna 2010 oikeustieteen maisterin tutkinto maksoi Helsingin yliopistossa 21 000 euroa, kun lääketieteen lisensiaatin tutkinnon hinta oli 181 000 euroa. Lohduttaako leikkauspöydällä makaavaa tieto 50 prosentin koulutuskulusäästöistä siinä vaiheessa, kun lääkärin ja skalpellin asemesta potilasta lähestyy kolme juristia lakikirjoilla varustettuna?
Diplomi-insinööri maksoi hieman vanhemman artikkelin mukaan 44 000, insinööri (AMK) noin 34 000 euroa. Terveystieteiden maisterin kustannukset olivat 12 000 euroa. Haluisinkohan kuitenkaan asua talossa, jonka on suunnitellut terveystieteilijä? Tuskin, ja vessassakin tartun mieluummin Metsä Tissuen kuin Rovion tuotteeseen pääoman tuottoasteesta riippumatta. Pyyhkiessä bitit nimittäin valuvat ikävästi sormien läpi.
En halua etsiä syyllistä tähän ilmiöön. Ehkä yhteiskunnan eri tasoilla on kuitenkin syytä käydä keskustelua siitä, tarvitseeko Suomi monipuolista teollisuutta, hammasteknikko Huuskosen tekemiä oikomarautoja tai kaverini Sieväsen suunnittelemia maantiesiltoja ennen kuin moiset kalliit alat ja tutkinnot lopetetaan tykkänään.
Tommi GrönholmUuden Insinööriliiton projektipäällikkö
