Te olette kaikki kuulleet sen. Se on meille tuttu niin poliitikkojen puheista, erilaisista neuvotteluista kuin muistakin ristiriitatilanteista. Sitä pidetään usein julkisuudessamme yhteiskunnallisen ymmärtämisen välttämättömänä ehtona, mutta kyse on pikemminkin suomalaisen keskustelun syövästä.
Puhun nyt yhteisestä tilannekuvasta. Varmaan muistatte, että ennen hallitusneuvotteluja kerrottiin, että puolueet yrittävät muodostaa ensin yhteisen tilannekuvan. Ennen syksyllä alkavaa työmarkkinakierrosta toistetaan rytmikkäästi kuorossa, että tarvitaan yhteinen tilannekuva, jonka pohjalta neuvotella.
Ei tarvita. Sellainen ei ole mahdollista eikä tarpeellista. Yhteisen tilannekuvan kaipaaminen vääristää keskusteluamme syöpäsolun lailla.
Nauloilla ei tee mitään, jos työkaluna on ruuvimeisseli.
Se, että eri tahoilla on erilaisia käsityksiä siitä, missä tilanteessa ollaan, on luonnollista. Osapuolilla on omaan ajatusmaailmansa liittyviä painotuksia ja arvostuksia, joiden kautta maailmaa tai vaikka työelämää tarkastellaan. Tämän selittäminen pois yhteiseksi tilannekuvaksi on sama kuin haluaisi, että kaikilla koirilla pitää olla samanlaiset karvat ennen kuin niitä voi kutsua koiriksi.
Faktat ovat yhteisiä. Voidaan olla yhtä mieltä esimerkiksi siitä, että Suomen valtion velka on tietty summa euroja tai suhde bruttokansantuotteeseen. Se, mitä tuosta faktasta voidaan ja pitää päätellä, onkin sitten kokonaan toinen juttu. Siitä ei elvyttämiseen tai toisaalta kurittamiseen uskova poliitikko ihan äkkiä muodosta sitä samaa kuvaa.
On oikein ja hyvästä, että meillä on eri käsityksiä. Vain sitä kautta voi syntyä keskustelua. Keskustelu muuttuu sopimiseksi, jossa jokainen antaa toisen näkemyksille periksi saaden toisilta taas jotain itselleen. Sitä kutsutaan kehitykseksi.
Yhteiseen tilannekuvaan jumiutuminen johtaa jämähtämiseen. Yritetään muodostaa sellaista, mikä ei aidosti ole mahdollista. Joko ei päästä mihinkään tai sovitaan sellaiset yhteiset nimittäjät, että niillä tekee yhtä paljon kuin nauloilla työkalun ollessa ruuvimeisseli.
Eli ollaan vaan reilusti eri mieltä. Neuvotellaan. Unohdetaan se yhteinen tilannekuva.
Petteri Oksa
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja
