Käyn ruokaostoksilla ja katselen kaupan muhkeita munkkeja. Mietin, ottaisinko herkun iltapäiväkahvin höysteeksi vai jättäisinkö terveyden vuoksi tuotteen hyllyyn. Tämä on yksi niistä hetkistä, jolloin mietin, mikä on se aikaväli, jolla yritän maksimoida valintojeni tuottaman mielihyvän.
Jos syön herkun, saan hetken nautinnon, mutta kannan seurauksia varmaan koko ikäni. Jos en ota, en saa lyhytkestoista nautintoa mutta pysyn ehkä terveempänä. Hetken mietin, mutta lopulta tarkasteluperspektiivini kapenee noin pariin minuuttiin.
Kuinka kauas on mielekästä ennakoida tulevaa? Viisaana ja vastuullisena pidetään luullakseni sitä, joka ajattelee pitkälle. Kaukana odottava palkinto mielletään paremmaksi kuin heti napattavissa oleva hyöty. Eksponentiaalisen kasvun maailmassa odotettavissa oleva hyvä yleensä kasvaa, jos malttaa odottaa.
Katse suunnataan eri yhteyksissä eri etäisyyksille. Yrityksen toimitusjohtaja saattaa ajatella vuosia eteenpäin, mutta vähintään yhtä tärkeää on pallilla pysymiseksi saatava seuraavan kvartaalin osavuosikatsaus näyttämään hyvältä.
Aurinko paisuu punaiseksi jättiläiseksi ja korventaa maapallon.
Sijoittajan tähtäin voi olla pidempi. Jos katsotaan pörssiä, osakkeen ostaja saa tavallisesti omansa takaisin osinkoina noin 20–30 vuodessa. Kotimaisen eläkejärjestelmän tähtäin ulottuu työikäisten eläkeikään asti, eli tuotoille halutaan vakaata tuottoa 40–50 vuodenkin päästä.
Nämä eivät ole pitkiä aikoja ensinkään. Valtioilla voi olla visioita sadoista tai tuhansista vuosista. Ainakin omassa propagandassaan Venäjä mieltää itsensä tuhatvuotiseksi valtakunnaksi, ja Kiinassakin strategia tehdään retorisesti tuhannen vuoden kaukokatseisuudella. Tuhatvuotinen Rooma on ollut monen surullisenkuuluisan, entisen ja nykyisen valtakunnan ihanne.
Luonnonsuojelijat, tutkijat ja esimerkiksi ydinvoiman vastustajat perustavat kantansa kymmenien tai jopa satojen tuhansien vuosien päähän. He ennakoivat ilmaston lämpenemisen jälkeisiä jääkausia ja mannerlaattojen liikkeitä. Siten kuin niin pitkälle voi mitään ennustaa, he haluavat, että me ihmiset, eläimet ja muu luonto selviydymme lajeina kaikkien näiden vaiheiden jälkeen.
Kosmologien perspektiivi on kirjaimellisesti tähtitieteellinen, eivätkä niiden tarkastelemat ilmiöt ole mielekkäässä suhteessa ihmisen kokemusmaailmaan. Ympäristökatastrofit eivät hetkauta, kun katseen suuntaa viitisen miljardin vuoden päähän. Silloin aurinko paisuu punaiseksi jättiläiseksi ja korventaa maapallon. Ihan sama, mikä laji sinnitteli sinne saakka.
Optimistinen kosmologi ajattelee, että ihminen asuttaa silloin jotakin toista planeettaa. Pessimistinen ajattelee, että viimeistään silloin ihmiskunta on tuhoutunut.
Mikä on oikea mittakaava, kun kuluttaja tai jokin yhteisö tekee päätöksiä tulevasta? Yhtenä lähtökohtana voi pitää ajatusta, että ihminen on kaiken mitta. Sekään ei ole helppo mittari: toisinaan ihmiset ajattelevat myös jälkeläistensä parasta, ja yhteen ihmiselämäänkin mahtuu monen mittaisia kokonaisuuksia. Ja mitä pidempään elää, sitä enemmän ennusteisiin kasautuu epävarmuuksia.
Jos jokin kaukainen sukulaiseni on vuosimiljardien päästä Maa-planeetalla kaupassa ja törmää siellä lavan viimeiseen kärähtämättömään munkkiin, sanon oman kehotukseni: ota se, kohta on liian myöhäistä!
Janne Luotola
Insinööriliiton viestijä
