Insinööri-lehti

Paras lahja ikinä

Insinööriliiton 100-vuotisjuhlien toinen pääyhteistyökumppani Kiwa Inspecta lahjoitti liitolle syntymäpäivälahjan, joka voi osoittautua arvokkaaksi lahjaksi, vaikka sinulle tai naapurillesi. Sen sijaan, että juhliva liitto olisi saanut monumentaalisen lasiveistoksen tai modernin taulun, yhteistyökumppanimme päätti lahjoittaa liitolle henkilökunnalle suunnatun ensiapukoulutuksen.

Kyky ja taito auttaa hädän hetkellä ovat ei kullan, vaan joskus jopa elämän arvoisia. Sairauskohtaus, onnettomuus tai tapaturma voi osua kohdalle missä tahansa, esimerkiksi liikenteessä, harrastuksissa, lomamatkalla tai lähikaupassa.

Tieto työkaverien ensiaputaidoista on rauhoittava asia omalla työpaikalla. Tuntuu hyvältä tietää, että työyhteisössä on henkilöitä, jotka osaavat hädän tullen auttaa minua tai työkaveriani.

Kurssipäivä lisäsi luottamusta toinen toisiimme.

Vahinko ja äkillinen sairastuminen voi sattua myös jäsentilaisuudessa, sukujuhlissa tai vaikka kotona. On levollista tietää, että onnettomuuden sattuessa myös itsellä on jonkinlainen valmius auttaa ennen ammattiavun saapumista.

Kurssi on nyt käyty halukkaiden työkaverien kanssa. Kurssi oli mieleenpainuva kokemus. Meitä oli ihmisiä eri tiimeistä, ja näin pääsimme tutustumaan paremmin työkavereihin, joiden kanssa ei päivittäin ole tekemisissä.

Vaikka kurssilla välillä puhuttiin ikävistäkin asioista, fiilis oli hyvä ja innostava. Nopeasti tajusi, kuinka tärkeän asian äärellä olimme. Päivän mittaan osallistujat kertoivat tilanteista, joissa ensiaputaitoja oli joutunut käyttämään tai taitoja olisi tarvinnut. Näitä kokemuksia oli lähes jokaisella.

Näiden tarinoiden kuuleminen avasi uuden näkökulman työtoverin ajatusmaailmaan. Yhteistä kaikille oli itseluottamuksen ja varmuuden kasvaminen, kun onnettomuustilanne oli osunut omalle kohdalle.

Päivän päätteeksi saimme kouluttajalta kiitosta siitä, että olimme olleet aktiivisia ja uskaltauduimme jakamaan kokemuksiaan toisille. Veikkaan, että kurssipäivä lisäsi luottamusta toinen toisiimme sekä paransi yhteisöllisyyttä ja työilmapiiriä, mikä koituu koko työyhteisön hyväksi.

Työyhteisömme sai siis mielenpainuvan ja hyödyllisen lahjan. Suosittelen, että muutkin yritykset ja yhteisöt harkitsevat vastaavaa lahjaa juhlivalle yhteistyökumppanilleen. Kukkavaaseilla, viireillä ja pysteillä ei lähimmäisiä hädän hetkellä auteta, ensiaputaidoilla kyllä.

Anu Kaniin
Insinööriliiton työehtoasiantuntija