Jos joku kysyy minulta, miten on kevät mennyt, niin vastaus on helppo: olen hankkinut kaksi paistinpannua.
Niin kuin tapoihini kuuluu, harkitsin hankintojani huolella ja hartaudella. Vanhan teflonpannuni pinta veteli viimeisiään, ja ajattelin hankkia kerralla kunnollisen. Keräsin viikkokaupalla jämäköitä neuvoja materiaalin valintaan ja pannutyyppien käyttötapaan. Googlailin silmäni kipeiksi.
Hiiliteräs ja rosteri ovat ikuisia, toisin kuin pinnoitteet, joten päädyin edellisiin. Hankin siis entisen pannun tilalle kaksi.
Ruostumaton teräs palvelee hapokkaissa ruoissa, kuten valkoviini- tai tomaattipohjaisissa kastikkeissa. Valurautaa paisto-ominaisuuksiltaan muistuttava hiiliteräs kypsentää kaiken muun. Hiiliteräksen pinnalle muodostuu – jos jaksaa nähdä vaivaa – tummaksi hiiltyvä kerros, joka muodostaa luonnollisen tarttumattoman pinnoitteen.
Lompakko kiittää järjetöntä ajankäyttöäni.
Pannujen lisäksi jouduin omaksumaan paljon tietoa pannujen kestävästä käyttötavasta lämmittämisestä ruoanvalmistukseen ja tiskaamisesta huoltamiseen. Eivät helpolla päästä nämä perinteiset pannut.
Lopulta opettelin reseptejä, joilla korkkasin uudet pannut ja pääsin koettelemaan omia ja pannujeni rajoja. Nyt olen oppinut tekemään mielestäni mainiota risottoa ja maistuvia blinejä. Blinit tosin taittuivat ja repeilivät, mutta syytän siitä paksua puista paistinlastaani ja ehkä vähän taitamattomuuttani.
Silloin tällöin mietin, kuinka monta esinettä yksi ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen ja kuinka monta niistä tulee hankittua vuosittain. Pohdin myös, että pannujen ostoon on tuhraantunut paljon aikaa ja ehkä sen olisi voinut käyttää paremminkin.
Pitäisi olla jokin Kilpailu- ja kuluttajaviraston kaltainen viranomainen, joka opastaisi luotettavasti kuluttajia tekemään oikeita valintoja. Kuluttaja-lehti tekee vastaavaa jo nyt, mutta se on maksullinen ja ehtii vain rajalliseen vertailuun.
Jos meillä toimisi paistinpannuvirasto, se sulkisi ympäristölle tai terveydelle vahingolliset pannut markkinoilta ja laatisi sallituista vaihtoehdoista asiantuntevan ja aikaa säästävän valintaoppaan. Se kertoisi, mikä sopii poropeukalolle ja mikä konossöörille.
Yksi hyvä puoli tässä järjettömässä ajankäytössäni on ollut: lompakko kiittää. Kevään inflaatioprosentti huitelee edelleen kamalissa, liki kahdeksan prosentin lukemissa. Matti kolkuttelee kukkarossa melkein jo palkkakauden puolivälissä. Jos mietin kaikkia hankintojani pari kuukautta, seuraava tili ehtii tasoittaa tilannetta.
Kesäkuussa lähden etsimään ohutta paistinlastaa. Jos joku haluaa lettukesteille, varatkoon illan kalenteristani elokuun lopulla.
Janne Luotola
Insinööriliiton tiedottaja
