Insinööri-lehti

Onnistuneen illan salaisuus

Menin, join, kuuntelin ja tanssin. Noin se suurin piirtein meni, oikein onnistunut viikonloppuilta baarissa järjestetyssä jazzkonsertissa.

Tällaisten kokemusten levittäminen voi tuntua huonolta esimerkiltä kahdesta syystä. Ensinnäkin Helsingin alueella koronaepidemia on kiihtymisvaiheessa. Toisekseen nyt on painetta kuluttaa rahaa kotimaisiin kohteisiin, eivätkä illan kaikki elementit tulleet suinkaan Suomesta.

Mieleeni palasi taloustieteen vanha teoria suhteellisesta edusta, jonka perusteella jokaisen maan kannattaa käydä kauppaa muiden maiden kanssa, vaikka oma maa tuottaisi ostettavia tuotteita itse halvemmalla. Miksi ostaa belgialainen tuontiolut, kun kotimainen lager maksaa tästä vain kaksi kolmasosaa?

Nurkassa seisoi ilmanpuhdistin, joka tappaa viruksia.

Illan elementit tulivat maailmalta: puku Romaniasta, kengät Portugalista, olut Belgiasta ja musiikkityyli Yhdysvalloista. Rientoihin vieneen ratikan sähkö saattoi tulla Norjasta. Kotimaasta oli hankittu lähinnä kolme asiaa: loistavat esiintyjät, nurkassa hiljaa nököttänyt laite sekä tiskille ja pöydille levitetty näkymätön pinnoite.

Nurkassa seissyt laite oli puhdistin, joka tappaa ilmasta viruksia. Näkymätön pinnoite puolestaan oli valokatalyysiin reagoivaa ainetta, joka desinfioi kosketettavia tasoja. Kumpikin teknologia lievensi poikkeusajan tuomaa jännitystä ja ilahdutti, koska ne oli kehitetty Suomessa.

Suhteellisen edun perusteella maan kannattaa tuottaa sitä hyödykettä, jonka tuottamisen vaihtoehtoiskustannus on pienin ja vaihtaa tätä tuontihyödykkeisiin. Suomessa teknologian kehittäminen on suhteellisen edullista verrattuna esimerkiksi viljan kasvattamiseen tai kankaiden kutomiseen. Täällä riittää tutkimukseen ja kehitystoimintaan sopivaa osaamista liki joka alalla, ja vapaita korkeakoulutettuja tekijöitä riittää.

Keväästä lähtien ilmanpuhdistuslaitteita on laivattu kiihtyvällä tahdilla ulkomaille, koska sillä on muualla tarvetta ja täältä se on kannattanut hankkia.

Kannattamisella voidaan tarkoittaa toki montaa asiaa. Talousteoria tarkastelee asioita tietenkin kustannusten perusteella, mutta baari-iltana painoivat omat mieltymykseni. Ilta oli niin upea, että minusta kannatti hankkia kaikki elementit juuri sieltä, mistä ne tulivatkin.

Janne Luotola
Insinööriliiton tiedottaja