Insinööri-lehti

Niin turhia kuolemia

Kevään ja alkukesän aikana maassa on sattunut useita, yhden tai useamman nuoren kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia.  Jokainen niistä pysäyttää. Elämän päättyminen ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan, tuntuu niin turhalta.

Tosiasia on, että nuorten kuljettajien kuolemanriski muuhun väestöön verrattuna on moninkertainen. Niin on aina ollut, silloinkin kun minä olin nuori. Minä emmekä ikätoverini olleet yhtään sen viisaampia ja fiksumpia kuin nykynuoret. Kokemuksesta tiedän, että jo 1970-luvulla joukossa tyhmyys tiivistyi, aina auton ratin takana istuessa asenne ei ollut kohdallaan.

Tämän vuoden alussa tapahtuneet nuorten liikennekuolemat ovat syystäkin herättäneet eri tahot miettimään keinoja onnettomuuksien ehkäisemiseksi. Sanansa ovat sanoneet niin liikenneministeri kuin liikenneopetuksen ammattilaiset, autokoulunopettajat, ja kaikki siitä väliltä. Meitä liikenteessä hyviksi neuvonantajiksi kouliintuneita on tässä maassa pilvin pimein.

Onneksi tilastot antavat jotain pontta ja perustetta omille mielipiteilleni. Yksi asia on vuoden 2018 ajokorttilain uudistus ja sen vaikutukset nuorten kuljettajien määrään. Vuoteen 2018 saakka nuorilla oli mahdollisuus saada ajokortti vuoden etuajassa erityisen painavasta syystä, mutta uudistuksessa poikkeusluvan saamista helpotettiin.

Ratin takana istuessa asenne ei ollut kohdallaan.

Vuoden 2018 ajokorttilain uudistuksen jälkeen poikkeuslupa ei enää ole ollut poikkeus, pikemminkin jo sääntö. Ennen uudistusta vain harva 17-vuotias sai luvan ajokortin ajamiseen, mutta viime vuonna jo noin kolmannes koko ikäluokasta haki lupaa ja pääsi liikenteeseen vuoden etuajassa. Tämä tarkoittaa yli 20 000 17-vuotiasta kuljettajaa Suomen maanteillä.

Julkisuudessa onkin esitetty poikkeuslupien myöntämisen tiukentamista. Se on yksi keino yrittää karsia nuorten liikennekuolemia, mutta ei ainoa. Yksi mahdollisuus on rajata 17-vuotiaan ajo-oikeutta. Sen voi tehdä kellonaikojen ja viikonpäivien mukaan, mutta myös rajoittamalla kyydissä olevien matkustajien määrää: jälkimmäinen vähentäisi tuhoisia, usean nuorten menettämiseen tai vakavaan loukkaantumiseen johtaneita onnettomuuksia.

Vuoden 2018 uudistuksessa luovuttiin kaksivaiheisesta kuljettajakoulutuksesta. Tämä tarkoittaa, että kun olet ajoluvan saanut, olet kuljettajana valmis, lisäkoulutusta et enää tarvitse. Asia voi olla näin, mutta sitä voi myös savolaiseen tapaan epäillä, että tilanne saattaa olla tosinkin.

Oman kokemukseni perusteella asia on juuri päinvastoin. Nuorelle kuljettajalle – miksei vähän vanhemmallekin – ei tee pahitteeksi palata aika ajoin ajamisen ja liikenteen perusasioiden äärelle. Nuorelle kuljettajalle perusasiat voivat olla asenteeseen ja liikenneturvallisuuteen liittyviä, vanhemmille ja kokeneemmille jotain muuta.

Pääasia on, että liikenteessä henki ei ole löysässä itsellä eikä muillakaan tielläliikkujilla.

Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö