Muinaisille suomalaisille luonto on ollut elämän edellytys ja pyhä paikka. Suomalainen kansanperinne ja luonnonuskomus onkin hyvin rikasta, ja on sanottu, että meillä on enemmän haltijoita, maahisia ja tonttuja kuin millään muulla mytologialla maailmassa.
Meillä on kansanperinteessä muun muassa jokaiselle puulle, vesistölle ja eläimelle haltija, ”kantaemu”. Ilman sen suostumusta puuta ei saanut kaataa tai eläintä metsästää. Silloinkin kun lupa saatiin, henkensä antanutta eläintä kunnioitettiin peijaisilla, joiden tarkoituksena oli palauttaa eläimen henki takaisin luontoon.
Myöskään rakentaa ei saanut, jos paikka oli jo maahisten tai tontun varaama. Jos ihmiset eivät tästä piitanneet, saattoivat maahiset hämärän tullen purkaa sen, mitä ihmiset olivat päivän aikana rakentaneet. Kun tämä toistui tarpeeksi monta kertaa, ei auttanut muu kuin siirtää taloa sen verran, että maahiset saivat olla rauhassa.
Syksy on luonnon runsauden aikaa.
Tarinat myös kertovat, että meitä on kovasti haukuttu sivistymättömiksi metsäläisiksi, mutta todellista viisautta on ymmärtää luonnon merkitys kaikelle elävälle tällä planeetalla. Ja ovathan suomalaiset osanneet hallita säätäkin. Moinen taito herätti pelkoa jopa viikingeissä.
Esivanhemmilta perityn luontoviisauden lisäksi meillä on käytössämme tutkittua tietoa luonnon vaikutuksesta terveyteen. Luonto laskee stressitasoja ja verenpainetta, pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä ja parantaa tunnesäätelyä sekä suoritus- ja huomiokykyä – vain muutamia mainitakseni. Jo näiden seikkojen valossa luonto ansaitsee edelleen tulla kohdelluksi pyhänä paikkana.
Luonnon terveyshyödyt eivät toki rajoitu vain metsiin ja vesistöihin. Tutkimuksen mukaan myös kaupunkipuisto tai oma puutarha antavat samat terveyshyödyt. Luonnon lääkeohjeistuksessa sanotaan vain, että altistuksen tulee olla säännöllistä ja vähintään puolituntia kerrallaan.
Syksy on luonnon runsauden aikaa. Sen lisäksi, että se parantaa terveyttämme, se myös ruokkii meitä. On siis oiva hetki vetää kumisaappaat jalkaan ja lähteä esivanhempien jalanjäljille metsään: syödä suu siniseksi mustikoita, katsella oksien liikettä tuulessa ja kuunnella metsän ääniä kaikessa hiljaisuudessa.
Hyvällä – tai huonolla – tuurilla sinulle voi myös maahinen, tonttu tai haltija näyttäytyä ja pääset osaksi edeltävien sukupolvien tarinankerronnan ketjua.
Tanja Mäkynen
Insinööriliiton palveluasiantuntija
