Insinööri-lehti

Nainen on kuin tehty it-alalle

Hei nuori nainen, haluatko työpaikan, jossa on joustavat työajat, mukavat työkaverit, hyvä palkka ja työsuhde-etuudet? Kiinnostaako luova työ, jossa pääset ratkaisemaan ongelmia? Työskenteletkö mielelläsi ihmisten parissa? Haluatko vaihtelevia työtehtäviä?

Jos vastasit ”kyllä” yhteen tai useampaan edellä mainituista kysymyksistä, sinun kannattaa hakeutua it-alan koulutukseen. Tai jos olet jo valmistunut ammattiin, hae it-firmaan töihin.

Naisten osuus it-alalla kasvoi 1980-luvulle saakka ja oli enimmillään noin 30 prosenttia. Sitten se kääntyi laskuun ja on pysytellyt reilussa 20 prosentissa jo pitkään. Miksi it-ala ei houkuta enemmän naisia?

Yksi syy lienee se, että 1990-luvun alun laman aikana it-ala muuttui lyhyessä ajassa yt-alaksi. Tuolloin moni it-tehtävistä irtisanottu nainen hakeutui muulle alalle töihin. Lamaa seuranneen it-buumin aikaan piirtyi monelle mielikuva pizzalla ja kolajuomilla elävistä nörteistä. Teknologia oli keskiössä: syntyi SMS, WAP, 3G ja WWW. Kupla puhkesi, mutta mielikuva yksinäisistä koodareista jäi eloon.

Osallistuin helmikuussa Superada-tapahtumaan, jossa nuoria naisia houkuteltiin it-alalle. Kyselin liiton ständillä olleilta insinööriopiskelijatytöiltä, mikä sai heidät hakeutumaan it-alalle. ”Olen aina ollut hyvä matematiikassa” tai ”Tekniikka on aina kiinnostanut minua” olivat tyypilliset vastaukset.

Jututin myös ständillä vierailleita nuoria naisia. Muutamat tytöt sanoivat tulleensa tapahtumaan lähinnä ystävänsä seuraksi. Kun kysyin, voisivatko he hakeutua it-alalle, oli vastaus usein ”En tykkää matematiikasta”, ”En ole matemaattisesti lahjakas” tai ”Työskentelen mieluummin ihmisten kuin koneiden parissa”.

Olin it-alalla 25 vuotta erilaisissa tehtävissä. En työssäni koskaan joutunut derivoimaan, integroimaan kylläkin. Mutta se integrointi ei ollut laskentaa, vaan eri atk-järjestelmien yhteensovittamista. Ohjelmointi oli vain pieni osa sitä.

Todellisuudessa it-työ tapahtuu usein tiimeissä ja on varsin sosiaalista. Ongelmia ratkotaan yhdessä työkavereiden tai asiakkaiden kanssa. Monet eri aloja opiskelleet tekevät samoja tehtäviä, toisaalta samalla koulutuksella voidaan tehdä hyvin erilaisia tehtäviä. Työssä on enemmän hyötyä ihmissuhdetaidoista, yhteistyökyvystä ja viestintätaidoista kuin matemaattisesta kyvykkyydestä. Luovuutta ja loogista päättelyä myös tarvitaan.

It-alalla työskentelevät naiset arvostavat työnsä joustavuutta, työpaikan hyvää ilmapiiriä, dynaamisuutta ja monipuolisia työtehtäviä. Alan työpaikat komeilevatkin jatkuvasti Suomen parhaiden työpaikkojen kärkisijoilla, esimerkkeinä Gofore, Futurice, Vincit, Reaktor ja Microsoft. It-ala erottautuu edukseen myös sukupuolten palkkavertailussa: niin sanottu naisen euro on it-alalla 95–97 senttiä.

Mikset sinäkin hakeutuisi näin mahtavalle alalle? Ja itse asiassa se koodaaminen on hommassa ihan parasta.

Minna Anttonen
Insinööriliiton asiamies