Siellä karkkikulhojen äärellä ne olivat vaanimassa, toinen toistaan muistuttavat irtotakkiin tai jakkuun pukeutuneet messuisännät ja -emännät. Sitten, kun kuljit ohi, ne ponkaisivat eteen ja alkoivat selittää. Onneksi perinteiset messut ovat enää lakastunut muisto.
Osallistuin hiljattain Dimeccin järjestämään datanjakopäivään. Virtuaalitapahtumassa teknologiateollisuuden yritykset esittelivät, kuinka ne jakavat tietoa toiminnastaan ja kuinka toiset yritykset käyttävät sitä koko ekosysteemin hyödyksi.
Sisältöä paremmin mieleeni jäi itse toteutus. Gather.town-alustalla järjestetty tapahtuma vastasi yllättävän autenttisesti vanhanaikaisia messuja. Ilme oli vain kertaheitolla pirteämpi.
Nettiselaimessa toimineessa käyttöliittymässä ulkoasu muistutti 1980-luvun videopelejä ja retrohenkistä Habbo-hotellia. Jokainen osallistuja sai avatarin, jolla pääsi liikkumaan nuolinäppäimillä kaksiulotteisessa näyttelytilassa muiden seassa. Avatarien hahmovalikoima ulottui laidasta laitaan: olisin voinut olla yhtä hyvin perushemmo, haltia tai Super Mario. Taisin päätyä vampyyriin.
Naama oli kaikilla virneessä.
Tietokoneen kamera ja mikrofoni olivat koko ajan päällä. Aina, kun lähestyin muita avatareja, kuulin ja näin osallistujat livekuvassa ruudun reunassa, ja he näkivät minut. Keskustelun aloittaminen oli teknisesti yhtä mutkatonta kuin se on perinteisillä messuilla. Se teki mahdolliseksi myös toisten kuuntelemisen sivukorvalla.
Ständeillä oli valmiita esittelyvideoita, joilla yritykset esittelivät ajatuksiaan datan jakamisesta. Suurin osa ihmisistä suuntasi ständien ohi suoraan auditorioon. Virtuaalinen tila tuntui varpaissa asti, sillä moni osallistuja törmäsi päin auditorion penkkien selkänojaa. Niin kuin todellisuudessa, myös näille pikselinojatuoleille oli istuttava etukautta. Vasta sitten saattoi keskittyä kunnolla lavalla esitettyyn livestriimaukseen.
Messujen yksi olennaisimmista puolista on verkottuminen. Joskus keskustelua on ollut perinteisillä messuilla vaikea aloittaa tuntemattoman messuvieraan kanssa, koska mieleen ei juolahda mitään sanottavaa. Veikeiden avatarien pikselimaailmassa small talk alkaa kuin luonnostaan. Ei tarvitse kuin huikata ohikulkijalle: mitä muumio?
Erilaisia etätapahtumia järjestetään lukuisilla työkaluilla, joista jokaisella on omat puolensa. Tämän työkalun vahvuudet olivat helppous ja pelillisyys. Naama oli kaikilla enemmän tai vähemmän virneessä, kun messutilassa kulki heidän luokseen tai ohitseen.
Virtuaalitapahtumassa riitti silmäkarkkia, huumoria ja koukuttavaa pelillisyyttä. Ehkä seuraavalla kerralla virtuaaliympäristö tuntuu jo tavallisemmalta ja maltan keskittyä myös messujen sisältöön.
Janne Luotola
Insinööriliiton tiedottaja
