”Järki on ottanut ylivallan ja tullut todelliseksi diktaattoriksi. Taistelu sitä vastaan käydään ihmisyyden vapauttamiseksi.” Nämä Joan Mirón, surrealistisen taiteilijan, sanat tulivat vastaani Tampereen taidemuseossa muutama päivä sitten. Ne saivat minut pohtimaan luovuuden olemusta.
Luovuus määritellään keinona luoda uusia ja hyödyllisiä ideoita, ratkaisuja ongelmiin ja kykyä arvioida ideoiden toimivuutta. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna voi ajatella, ettei järki ole luovuuden este. Varsinkin insinöörit ovat tällaisen luovuuden äärellä usein: vahvasti rajatun sisällä on löydettävä luovia, mutta järkeviä ratkaisuja.
Luovuutta tutkinut professori Margaret Boden näkee luovuudessa kaksi ulottuvuutta, psykologisen ja historiallisen. Psykologisessa luovuudessa idea on keksijälleen uusi, vaikka moni muu on keksinyt saman jo aikaisemmin. Historiallinen luovuus tarkoittaa, ettei kukaan ole keksinyt vastaavaa. Psykologinen luovuus on huomattavasti tavallisempaa ja mahdollistaa maailmaan alati lisää muun muassa musiikkia, kirjoja ja maalauksia.
Ihminen ei muutoinkaan luo tyhjiössä. Olemme aina luomisen ketjussa, jossa kaikki aikaisemmat kokemuksemme värittävät luovaa työtämme. Stephen King lukee keskimäärin 80 oman genrensä kirjaa vuosittain tullakseen paremmaksi kirjoittajaksi. Hän ei siis pelkää, että toistaa muiden luovuutta vaan ruokkii niillä omaansa.
Luovuus tukahtuu, jos ei anna tilaa rentoutua.
Luovuus ei ole harvojen ja valittujen yksinoikeus vaan osa meidän jokaisen olemusta ja päivittäisiä taitoja. Olemme siis kaikki luovia omalla tavallamme. Isäni ei ole maalannut tauluja tai kirjoittanut kirjoja, mutta on entisöinyt vanhan Mersun alkuperäisillä osilla. Se on teknistä, mutta samalla hyvin luovaa. Luovaa on myös ruuanlaitto tai vaikkapa puutarhan hoitaminen.
Moni tukahduttaa luovuuttaan, koska ei pysty hetkessä synnyttämään jotain uutta ja omaperäistä. Tutkijat pitävätkin älykkyyttä toisinaan luovuuden ehtona ja toisinaan esteenä – ainakin liiallinen itsekritiikki tukahduttaa herkän luovuuden prosessin.
Tähän saattaa viitata Mirókin: Jos emme anna tilaa tietämättömyydelle, mystisyydelle, selittämättömyydelle ja uskomiselle, kadotamme kykymme luoda uutta. Järki ei voi luoda yksin, vaikka sillä on myös oma paikkansa luomisen prosessissa.
Luova prosessi kannattaa siis jakaa osiin, jossa luomisvaihe on järjen äänestä vapaata ja kriittisyyden vaihe tulee vasta myöhemmin. Boden neuvoo, ettei silloinkaan kannata kysyä, onko idea ylipäänsä luova vaan kuinka luova ja omaperäinen se on. Tämä antaa arvoa idean luovuudelle eikä kyseenalaista sen olemassaoloa.
Tohdin väittää, ettei surrealismikaan ole täysin taiteilijan omasta kriittisyydestä vapaa taiteen muoto, mutta se tavoittelee autenttista luovuuden tilaa, jossa työskennellään alitajunnan rajapinnassa ilman järjen puuttumista luomisprosessiin. Kyse ei ole taiteen tekemisen akateemisesta taidosta vaan esteettömästä luovuuden tilasta, jossa lopputulos saattaa yllättää taiteilijan itsensäkin. Se on äärimmäisen kiehtovaa.
On kyse sitten insinöörin tarvitsemasta luovuudesta omassa työssään – mikä on myös historiallista luovuutta parhaimmillaan –, kirjailijan kirjoittamisprosessista tai surrealistisen taiteilijan työskentelystä, yksi asia on varmaa: luovuus tukahtuu, jos ei anna itselleen tilaa rentoutua ja tylsistyä.
Mieli tarvitsee tilaa ajatella ja assosioida vapaasti. Sen vuoksi parhaat ideat syntyvät usein metsän siimeksessä kävelylenkillä, saunan lämmössä muhiessa tai riippumatossa uneksiessa.
Huokoisa, rauhallinen ja ajoittain tylsä kesä on otollinen aika ja kasvualusta luovuudelle. Antakaamme tämän ihmisyyden perusvoiman päästä valloilleen siellä, missä kukin meistä kesäänsä viettää.
Tanja Mäkynen
Insinööriliiton palveluasiantuntija
