Insinööri-lehti

Hyville ideoille on tilausta

Maailmalta Suomeenkin rantautunut koronavirus herättää ihmisissä huolta. Maan hallitus kertoo erilaisista toimenpiteistä poikkeuksellisen tilanteen hoitamiseksi. Myös työmarkkinaosapuolet ovat kantaneet kortensa kekoon yritysten toimintaedellytysten, työpaikkojen ja ihmisten toimeentulon turvaamiseksi.

Hyvä niin. Tarvitsemme yhteisiä ponnisteluja mutta myös ajantasaista ja oikeaa tietoa tilanteen ja ihmisten rauhoittamiseksi. Elämä kuitenkin jatkuu ja eteenpäin menemme, vaikka tavallisesta poiketen.

Omalla työpaikallani tilanne on synnyttänyt paljon hyviä, työhön ja työyhteisöön liittyviä ideoita. Suurin osa meistä tekee etätyötä syystä tai toisesta. Pohjalla on ääneen lausuttu ohje välttää sosiaalisia kontakteja ja rajoittaa viruksen etenemistä.

Saimme nauttia kotitoimistoilla olevien pikkuapulaisten seurasta.

Sekin on jo huomattu, että omaa työyhteisöä ja työkavereita tulee yllättävän nopeasti ikävä. Etätyöarkea halutaan jakaa muiden kanssa, sopivia keinoja on etsitty yksin ja yhdessä.

Ensimmäinen idea oli laittaa valokuvia ja kommentteja omasta etätyöskentelystä. Samalla etätyöläiset kertoivat tuntojaan siitä, onko työpäivässä eroa verrattuna toimistolla tehtävään työhön. Kertomuksia ja kuvia jaettiin Twitterissä Insinööriliiton tilillä #etätyö-aihetunnisteella.

Toinen, aivan briljantti idea on yhteinen iltapäivän kahvihetki etäyhteydellä. Otin oman kannettavan tietokoneeni, kaiuttimen ja mikrofonin mukaani työpaikan yhteiseen taukotilaan, ja näin pääsimme toimistolla olevien kanssa jakamaan yhteistä kahvihetkeä etätyössä olevien työtovereiden kesken.

Työtoverit kertoivat, miten työpäivä on onnistunut ja miten lasten koulunkäynti on sujunut. Samalla juttelimme niitä näitä ja nauroimme erilaisille päivän mittaan tapahtuneille sattumuksille. Saimme myös nauttia kotitoimistoilla olevien ”pikkuapulaisten” seurasta heidän käydessään tervehtimässä meitä etänä. Huomasimme saman tien välittävämme pienellä vaivalla yhteisöllisyyden tunnetta etätyöpisteisiin.

Päätimme saman tien jatkaa etäpäiväkahveja koronakirouksen loppumiseen saakka. Tiedä vaikka käytäntö jäisi pysyväksi, kun meillä on normaalioloissakin työtovereita eri puolilla maata.

Tuli mieleen, onko sinun työyhteisössäsi koronan siivittämänä saatu aikaan uusia tai hyviä käytänteitä etätyöhön tai muuhun liittyen? Jos on, lähetä niitä Insinööriliiton sosiaalisen median kanavien kommenttikenttään, jonka kautta niitä voi laittaa edelleen jakoon.

Näin saamme hyvät ideat ja hyvän mielen leviämään näinä erikoisina aikoina. Kukaties hyvistä ideoista, kuvista ja tarinoista syntyy omia, erillisiä postauksia edelleen jaettavaksi.

Anu Kaniin
Insinööriliiton työehtoasiantuntija