Kulunut vuosi jää mieleen monesta asiasta, mutta valitettavasti myös siitä, että sen aikana kuulin poikkeuksellisen paljon huonoja uutisia.
Jossain kohtaa kysyinkin työkaverilta, olisiko edes hänellä jotain positiivista kerrottavaa. Oli onneksi, ei mitään maailmaa mullistavaa, mutta jotain kuitenkin. Sentään pieni punnus tämän vaa’an toiselle puolelle.
Maailmantilaa ei ole voinut liiasta positiivisuudesta moittia muutenkaan. Viime vuodet ovat puskeneet eteemme toistuvasti kriisejä ja hätää, pelkoa ja epävarmuutta, joten ei ole ihme, että huonoja uutisia alkaa myös itse odottaa. Samalla pienetkin hyvät asiat ovat hukkua massaan tai niitä alkaa pitää kokonaiskuvassa vähäpätöisinä.
Tästä kaikesta voi tulla sellainen olo, että jos tieto lisää tuskaa, niin ehkä onni löytyy siitä, ettei ole liian perillä kaikesta. Ehkä samaisesta syystä havahduin jokin tovi sitten siihen, etten muista, milloin olisin viimeksi seurannut uutislähetyksiä.
Osin toki tämä menee sen piikkiin, että aikataulujen säälimätön sorvaus ei oikein jätä tilaa olla telkkarin ääressä tietyllä kellonlyömällä. Mikään ei kuitenkaan estä katsomasta lähetyksiä jälkikäteen. Ehkä kuitenkin mitta tuli jossain kohtaa täyteen, eikä itseään halunnut enää altistaa negatiivisten asioiden aalloille.
Otin tavaksi kirjoittaa ylös pieniä ilon lähteitä.
Tämä on hyvin ymmärrettävää, mutta samalla tulee sulkeneensa silmänsä herkästi kaikelta muultakin. Esimerkiksi niiltä hyviltä uutisilta tai niiltä mahdollisuuksilta, mitä huonoistakin asioista voi seurata.
Koetan olla lipeämättä sellaisen käytöksen puolelle, jota kutsutaan toksiseksi positiivisuudeksi. Kyllä vaikeita asioita ja päiviä aina on. Ja on sellaisia hetkiä, että ohuintakaan hopeareunusta ei saa pilveen kudottua, vaikka kuinka haluaisi.
Yritän miettiä kuitenkin tasapainoa: jonkin negatiivisen asian lisäksi on aina myös jotain positiivista. Eivät ne välttämättä täysin yhteismitallisia ole, eivätkä toisiaan kumoavia, mutta hyviä asioita on onneksi aina.
Asioita voi myös esittää monella eri tavalla. Kielteinen sävy ei aina ole viestinnässä tehokkain, joten on tarpeen käännellä mielessään sitä, miten asian voisi ilmaista toisin. Tätä tulee tehtyä omassa työssä, mutta menetelmää voi soveltaa toki muillakin elämän osa-alueilla.
Itse otin jossain kohtaa tavaksi kirjoittaa ylös myös niitä pieniä ilon lähteitä. Niillä on iso arvo silloin, kun tuntuu siltä, että maailma peittyy ikäviin asioihin.
Samalla mietin myös sitä, mitä voin itse tehdä tässä asiassa. Jokin pieni ystävällinen teko voi olla merkityksellinen valon pilkahdus toisen ihmisen elämässä. Niitä ei ainakaan kannata suotta säästellä.
Tiina Kauppila
Insinööriliiton juristi
