Suomalaiseen kirjoittamiseen on pesiytynyt osin klikkijournalismin ja henkilöbrändäyksen seurauksena falskin ja muovisen tuntuinen liioittelu. Lehdissä näkee tämän tästä uutisia ”järkyttävistä” onnettomuuksista, jotka tarkemmin avattuna voivat paljastua jokseenkin tavallisiksi, joskin ikäviksi tapahtumiksi. Jokainen onnettomuus on toki uhrin lähipiirille tragedia, mutta tällä menolla adjektiivi ”järkyttävä” kokee ajan myötä inflaation.
LinkedInissä puolestaan näkee päivästä toiseen tavallisen oloisia asioita, joista käytetään laatusanaa huikea tai mahtava. En tiedä, onko kyse itsetsemppauksesta vai mistä, mutta mielestäni tavallisen työprojektin loppuun saanti on ihan tavallista. Niitä tulee aina uusia ja aika harva vastaa Gizan pyramidien valmiiksi saamista tai laskeutumista kuun pinnalle. En myöskään koristelisi yhtäkään työhön liittyvää asiaa ”laatusanalla” BOOM.
Hieman vaikea on ymmärtää myös näitä mullistavia trendejä, kuten digitalisaatio. Taustani on automaatiotekniikassa, ja meillä on ihan suomalaisiakin tehtaita digitalisoitu jo 1970- ja 1980-luvuilla. Edellisen työnantajani tekniikalla oli jo 10 vuotta sitten mahdollisuus ohjata langattoman ethernetin yli nopeasti liikkuvaa automaattivaunua ja välittää vaunu ja ohjaamon välillä turvasignaaleja. Toki vaunun olisi saanut autonomiseksi vielä helpommin. WAU!
En tiedä, olenko latteuttaja, mutta mielestäni edellä mainitut asiat eivät ole järkyttäviä tai huikeita. Ne ovat kohtuullisen tavallisia. Ylisanojen viljely johtaa siihen, että aidosti merkittäville asioille ei jää tilaa. Toisaalta arkipäiväisen asian juhliminen laittaa miettimään, että paljonko menee pieleen, jos jokaista onnistumista pitää juhlia. Kolmanneksi megatrendeillä sauhuamisen sijaan niistä saa usein nopeasti hyödyn irti, jos pitää silmät auki ja kysyy naapurin insinööriltä vinkkiä.
Totta kai hyvän onnistuneen luennon tai tilaisuuden jälkeen on hyvä mieli. Tutkinnon suorittamisen tai uuden duunin mukanaan tuoma endorfiinikupla kestää päivän tai pari. Ei niissä huikeuksissa kuitenkaan viikkotolkulla lilluta, vaan kääritään hihat ja lähdetään eteenpäin. Maailma ja ihminen eivät ole valmiita, kun palautekyselyt ammutaan matkaan tai CV siirtyy ylläpitotilaan.
Osoittaakseni, etten ole täysin tunneköyhä ihminen, listaan alle joitakin asioita, jotka ovat olleet omassa elämässäni merkittäviä. Aloitan musiikista: Iron Maidenin keikat jäähallissa 1986 ja 1988, Anthraxin klassinen kokoonpano pitkän tauon jälkeen yhdessä Porissa 2010 ja Iron Maiden soittamassa usvan keskellä syöksyvirtauksen ja pitkän odotuksen jälkeen samana päivänä ja samassa paikassa.
Jatketaan perhe-elämästä. Ensimmäisen lapsen syntymä 1999, toisen 2007 ja kolmannen 2009 ovat kieltämättä olleet huikeita juttuja. Niiden yli ei helpolla pääse.
Urheilusta poimin Mika Häkkisen ensimmäisen mestaruuden 1998, saman miehen ohituksen Michael Schumacherista Spassa 2000 ja Kimi Räikkösen mestaruustaistelun vuodelta 2007.
Huima oli myös Antero Mertarannan selostus, kun Mikael Granlund taituroi ilmaveivinsä 2011. Samaan sarjaan kuuluu Sami Jauhojärven loppuveto olympialaisten parisprintissä vuonna 2014.
Tommi GrönholmInsinööriliiton järjestöjohtaja
