Subway on hieno konsepti. Se on maailman suurin pikaruokaketju, joka tarjoilee sub-tyyppisiä, täytettyjä leipiä.
Subway on helppo, se on yksilöllinen. Siinä mielessä yksilöllinen, että voit tuunata omannäköisesi subisi lähes rajattomista vaihtoehdoista.
Tätä konseptia ja juuri tällaisena ei ehkä olisi, jos opiskelijaelämä olisi yltäkylläistä. Subwayn perustaja oli nimittäin rahapulassa oleva, 17-vuotias lääketieteen opiskelija Fred DeLuca, joka mietti kuumeisesti, miten rahoittaisi opiskelunsa.
Apu löytyi läheltä. DeLucan perhetuttu kannusti häntä avaamaan Submarine Sandwich-ravintolan. Idean antaja oli tohtori Peter Buck, joka antoi vielä Fredille tuhannen dollarin sekin yrityksen alkupääomaksi.
Elettiin vuotta 1965 ja paikkakunta oli Bridgeport. Kymmenen vuotta myöhemmin ravintoloja oli jo satoja, nyt jo kymmeniätuhansia ympäri maailmaa. Ja uusia syntyy koko ajan, ei nyt ihan niin paljon kuin suppilovahveroita sateella, mutta melkein.
Täytteiden määrä ei aina vastaa tilausta.
Mutta mennään tärkeimpään, eli itse tuotteeseen, tai pikemminkin niiden valikoimaan. Sieltä löytyy tietysti valmiita kokonaisuuksia, mutta homman hienous on siinä, että voit valita täytteitä mielesi mukaan.
Yksi kuuluisimmista ja monien mielestä ehdottomasti paras subi on Italian B.M.T. Siinä on salamia, pepperonia, kinkkua ja ne omavalintaset täytteet, joilla yksilöit leipäsi.
Legenda kertoo, että Italian B.M.T. on saanut nimensä metrolinjasta Brooklyn–Manhattan Transit. Voi hyvinkin pitää paikkaansa, olihan Fred Brooklynin poikia.
Joskus työehtosopimusneuvotteluissa minulle iskee tunne, että tässä sitä ollaan kuin Subin tiskillä, tekemässä asiakkaalle sitä hänelle maistuvinta leipää. Mutta pahus, kun sitä ei saa yksin tehdä. Tiskin takana on kaverina avulias vastapuoli, jonka kanssa täytteistä keskustellaan ja niistä sovitaan.
Vastapuolelle voi kyllä esittää, mitä asiakas kansien väliin tällä kertaa haluaa. Toisin kuin oikeassa Subissa, täällä ei aina ole mahdollista saada sitä juuri täytettä, mitä pyydetään. Joskus foot-long joudutaan myös vaihtamaan puolikkaaseen eikä täytteiden määrääkään aina vastaa tilausta.
Kummallisin lienee se tilanne, jossa täytettä on kyllä tarjolla, mutta sitä ei suostuta mättämään väliin. Näin taisi käydä, kun neuvottelimme teknologiateollisuuden työehtosopimuksien optiovuoden palkkaratkaisusta.
Meidän käsityksemme oli, että varaa teollisuuden palkankorotuksiin on siinä missä verrokkimaissakin, kun ottaa huomioon alojen tuottavuuden ja inflaation. Vastapuoli oli toista mieltä, vaikka prosentteja kuinka pyöriteltiin.
Saman kohtalon on kokenut myös tarinan sankari Subway Irlannissa. Ketjun käyttämän leivän sokeripitoisuus jouduttiin laskemaan alle 10 prosentin, jotta se mahtui irlantilaisessa verotuksessa verovapaan peruselintarvikkeen raameihin.
Tämä ei muuten ole maksettu mainos. Maksan jokaisen subini itse.
Hannu Takala
Insinööriliiton työehtoasiantuntija
