Etelä-Korea opettaa

Etelä-Korea on maa, joka tulee useissa vertailuissa Suomea vastaan. Sinne on aiempina vuosina valunut tuotantoa, sen vientivetoisuutta verrataan meihin, sen t&k-panoksista keskustellaan ja maata käytetään esimerkkinä Aasian noususta. Maa on ristiriitoja täynnä ja siellä on paljon sellaista, mikä on meidän työelämämme näkökulmasta silkkaa sortoa. Mutta on sieltä opittavaakin.

Suomen ja Etelä-Korean keskeisimmät talouden samankaltaisuudet ovat vienti ja riippuvaisuus uuden kehittämisestä. Korea on vielä vientivetoisempi talous kuin Suomi, sen bruttokansantuotteesta yli 60 prosenttia tulee viennistä.

Tärkein ero on ehkä siinä, että Koreassa vienti ja vientiteollisuus ovat korkealla politiikan asialistalla. Suomessa saa laskea valitettavan vähän puheenvuoroja, joissa on puolustettu tai kehitetty teollisuutemme toimintaa. Juhlapuheiden korulauseita ei tässä yhteydessä lasketa.

Tutkimuksen puolella historia on hyvä muistaa. Etelä-Korean taloudellisessa nousussa yksi keskeinen tekijä oli käänteinen insinöörityö, suomeksi sanottuna siis kopiointi. Mutta tätä siellä ei hävetä, vaan päinvastoin. Näistä taidoista ollaan ylpeitä. Ja totta vähintään toinen puoli, jos osaa ottaa muiden kehittämistä teknologioista hyvät puolet, paketoida ja/tai hinnoitella ne haluttavasti, niin siinä on hyvä paikka rakentaa kannattavia tuotteita.

Etelä-Koreassa on herätty siihen, että he ovat ottaneet maailman kiinni. Nyt tulisi ottaa johtopaikka, näyttää tekniikan puolella suunta. Innovaatiot, tutkimus ja tuotekehitys ovat luonnollisesti osa tätä vastausta. Suunta on toinen kuin Suomessa; määrärahat lisääntyvät. Tavoitetaso on asetettu 5 prosenttiin BKT:stä. Ja vielä toisin kuin meillä, suuri osa tutkimusrahasta tulee yrityksiltä.

Suomessa keskustellaan infrastruktuurimme tilasta. Siis missä kunnossa tiemme, sähköverkkomme, viemärimme ja niin edelleen ovat. Keskustelun sävy on lähinnä huolestunut, että miten edes nykyinen tilanne voidaan säilyttää. Etelä-Koreakin on kiinnostunut infrastruktuurista: he miettivät, millaista infraa pitää rakentaa, jotta maa ja sen talous pärjäävät kilpailussa seuraavassa kehitysvaiheessa. Maassa pyritään siis rakentamaan infra ikään kuin valmiiksi, ennen kuin sitä täysimittaisesti tarvitaan.

Vienti, koulutus, innovaatiot ja infra. Niillä Etelä-Korean talous pyörii ja niiden avulla se nostettiin pystyyn hämmästyttävällä nopeudella. Kyseiset iskusanat ovat tuttuja Suomessakin. Kysymys on vain siitä, mitä asioille todella tehdään, jäävätkö ne sanoiksi vai päästäänkö myös toteutukseen.

Jos takavuosina oli niin, että Suomi muun läntisen maailman ohella tarjosi oppia Korean suuntaan teknologian ja teollisuuden muodossa, niin nyt on toisinkin päin. Perusoppi on yksinkertainen: kun tiedetään, että menestystä halutaan innovaatioiden ja viennin kautta, niin järjestelmä viritetään tukemaan sitä. Eli tavoitellaan haluttua määrätietoisesti ja sitoudutaan tavoitteisiin.

Jos Etelä-Korea aiemmin kilpaili kanssamme teollisessa tuotannossa, niin nyt samaa kilpailua käydään osaamisessa ja innovaatioissa. Emme voi ajatella, että kilpailu loppui perustuotannon kohdalle, vaan meidän on kohdattava se myös korkean osaamisen kohdalla. Häviämistä ei kannata pitää vaihtoehtona.