Insinööri-lehti

Ensimmäisessä luokassa helvettiin

En tiedä, tuijotanko tällä laiturilla yksin loimuavaa taivaanrantaa, vai ovatko muutkin samassa tilanteessa. Uutisista, sosiaalisesta mediasta ja muualta julkisesta keskustelusta piirtyy sellainen kuva, että istumme junassa, joka on matkalla kadotukseen. Täyttä vauhtia ja ykkösluokassa. Orkesterikin soittaa vielä.

Meillä puhutaan kauppasodasta, laskevista suhdanteista, epävarmuudesta ja kulman takana kurkkivasta taantumasta. Kaiken lisäksi tänä syksynä ammattiyhdistysliike aikoo tuhota viimeisenkin, Pandoran lippaan pohjalle jääneen toivon kohtuuttomilla palkankorotusvaatimuksilla.

Taloudessa on paljon kysymys myös psykologiasta. Ihmiset alkavat uskoa kehityksen kulkevan johonkin suuntaan ja toimivat sitten sen mukaisesti. Siksi pörssit reagoivat niinkin irrationaaliseen asiaan kuin vaikkapa Trumpin twiitteihin.

Kasvua voi tukea riittävällä ostovoiman kasvulla.

Kun kerran näin on, niin ihmettelen kyllä, miksi kielteisiin uutisointeihin jäädään kiinni. Tosiasia on kuitenkin se, että muun muassa Suomessa talouskasvu jatkuu, työllisyyskehitys jatkuu myönteisenä, työn tuottavuus kasvaa ja teollisuuden tilaukset ovat edelleen kasvussa. Kaikki nämä mittarit toki hidastuvat ja epävarmuus lisääntyy, mutta kasvu jatkuu ennusteiden mukaan.

Tuntuukin siis siltä, että kielteisen julkisuuden kehään kiinni jääneet ja sitä viestiä toistavat toimijat ovat luomassa itseään toteuttavia ennusteita. En toki usko, että kukaan olisi tahallaan kielteisyyttä vahvistamassa, mutta jos olisi, niin sitä voi hyvällä syyllä pitää vastuuttomana toimintana.

Suomen tarina on edelleen vahva. Meillä on osaamista, laadukkaita tuotteita ja matalan mutta jatkuvan kasvun näkymä. Meillä on mahdollisuus menestyä, ja sitä menestystä voimme rakentaa yhdessä. Suomen kasvua voidaan tukea pitämällä huolta riittävästä ostovoiman kasvusta palkankorotuksilla.

Kaikki ei mene päin helvettiä. Voimme valita, annammeko vauhtia kielteisille mielikuville vai yritämmekö rakentaa kasvua.

Valitsen ainakin itse jälkimmäisen.

Petteri Oksa
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja