Afrikka tarvitsee kumppanuutta

Tulevaisuudessa Euroopalla on yksi iso haaste ylitse muiden: Afrikka ja etenkin sieltä saapuvat siirtolaiset. Arvioiden mukaan heitä tulee olemaan satoja tuhansia, jopa miljoonia. Ja pakolaisia he eivät ole, vaan paremman elämän perässä Eurooppaan suuntaavia nuoria.

Afrikan maihin pitäisi saada lähivuosina 18 miljoonaa uutta työpaikkaa, jotta siellä oleva ja yhä kasvava väestö voidaan pitää omassa maassaan. Määrä on päätähuimaava ja ongelmallinen etenkin siksi, että näiden työpaikkojen tulisi syntyä pääosin yksityiselle sektorille ja teollisuuteen; julkisia työpaikkoja siellä ei ole.

Työpaikkoja kyllä syntyy, mutta kunnollisia niistä on vain joka kymmenes. Muista työpaikoista 80 prosenttia on sellaisia, joissa henkilö on työllistänyt itse itsensä, mutta niistä iso osa on niin sanottua nälkäkaupustelua, jolla ei elätä itseään, saati isoa perhettä. Lisäksi monet hyvät bisnesideat tyssäävät siihen, että ne ovat osa ulkorahoitteista projektia. Kun projekti loppuu, loppuu myös sinänsä menestyvän tuotteen tuotanto.

Perinteisellä tehdasteollisuudella on potentiaalia lähinnä vain kotimarkkinoilla. Siihen ei myöskään Afrikkaa yhä isommalla volyymilla valloittava Kiina ole valmis sijoittamaan: keskiluokkaistuvan Kiinan perinteisen tuotantotyön odotetaan lähitulevaisuudessa siirtyvän robottien hoitamaksi.

Iso ongelma on laajamittainen koulutuksen, tietojen ja taitojen puute, mikä vaikeuttaa huomattavasti tulevaisuuden siirtolaisongelmaa. Esimerkiksi Tansaniassa työmarkkinoille tulevat nuoret eivät osaa oikeastaan mitään, eivät edes lukea tai kirjoittaa. Tilannetta heikentää entisestään liian isot perheet ja huono ihmisoikeustilanne. Monissa maissa vaaditaan kallis koulupuku, vaikka koulu ilmainen olisikin.

Asiassa on yksi ainut ja oikea ratkaisu: meidän pitää lopettaa Afrikan kannatteleminen ulkopuolelta, eli mantereen pitää oppia seisomaan omilla jaloillaan. Se, mitä me voimme tarjota, on ideoita, oppia, koulutusta, pitkäjänteistä ajattelua ja investointeja; ei enää suoraa rahaa. Afrikasta pitää tehdä sellainen kumppani, jonka kanssa tehtävä yhteistyö johtaa sekä kestäviin työpaikkoihin että koko maanosan vaurastumiseen. Ja tämä on itse asiassa mahdollista.

Afrikasta löytyy ensinnäkin sellaista yritteliäisyyttä, jota muualta on välillä vaikeaa löytää. Toiseksi, siellä on rajattomia energialähteitä, paikoin kohtuullisen kattaviakin televerkkoja ja yhä myös huomattavia maaperän rikkauksia.

Kolmanneksi, uusiin teknisiin keksintöihin pohjautuva teollistuminen laajenee Afrikassa kiihtyvää vauhtia. Jo nyt etenkin maatalous- ja kaivosteollisuuden raaka-aineita osataan jalostaa tuotteiksi, joilla on menekkiä myös oman maanosan rajojen ulkopuolella. Tähän liittyy valikoiman laajentaminen. Esimerkiksi Tansania kasvattaa nykyisin kaikkea mahdollista kahvista avokadoon. Palveluvientituotteista tärkein on turismi.

Ja vaikka suomalaisissa ammattikorkeakouluissa on paljon Afrikasta tulleita oppilaita, tilanne voisi olla toisenlainen. Suomi voisi toimia myös insinööri- tai muun vastaavan korkeatasoisen koulutuksen vientimaana. Jo nyt muun muassa Turun yliopistolla on talouskoulutuksen vientikokeilu Namibiassa.

Koulutus ja sen tason nostaminen on avainasemassa pyrittäessä luomaan afrikkalaisille parempaa tulevaisuutta omassa maassaan. Koulutus myös parantaisi naisten asemaa ja laskisi lasten määrää.

Periaatteessa on totta, että mitä enemmän väkeä, sen enemmän työntekijöitä, ostajia ja kauppaa. Mutta jos väellä ei ole koulutusta ja työtä, ei heistä myöskään ole ostajiksi ja kehittämään yksittäisten valtioiden tai EU:n taloutta.

Siksi on tärkeää saada Afrikasta nimenomaan tasavertainen kumppani, ei vihollista, jonka turhautuneeseen ylivuotoväestöön EU tulevaisuudessa hukkuu.