Urheilija ei tervettä päivää näe, ei ainakaan entinen puulaakiurheilija. Sievänen asteli kolmisen viikkoa sitten alas kellarin portaita hieman varomattomasti sillä seurauksella, että tuli otettua neljä, mahdollisesti viisikin askelta kerralla. Epätarkkuus johtuu siitä, että ei siinä varmassa alastulossa ehtinyt ihan jokaista askelmaa laskea.
Eihän sellaisesta tietenkään vaivainen kroppa hyvää tykkää. Selkä sanoi yhteistyösopimuksen irti ja vaati takuuhuoltoa. Ja niin sitä on hypätty erilaisilla asiantuntijoilla kiropraktikosta urologiin – vai olisiko ollut neurologi – ja fysioterapeutin ohjeilla takaisin työmaalle.
Työporukalle on nostettava hattua. Hihat olivat työmaalla heiluneet sinä aikana, kun Sievänen tuskaili kipeän selkänsä kanssa kotona. Niin että jos ei sota yhtä miestä kaipaa niin ei kaipaa siltatyömaakaan.
* * *
Tekevälle ihmiselle ei sairastaminen ole herkkua, vaikka jättää vaivojensa valittamisen sikseen. Jo pelkkä ajan kuluttaminen alkaa käydä työstä. Onneksi illat kuluivat urheilua katsoessa; oli lentopalloa, koripalloa, jalkapalloa ja viikonloppuna tietenkin yleisurheilumaaottelu hurreja vastaan.
Päivisin oli sitten hyvää aikaa miettiä, miksi suomalaisessa urheilussa menee juuri nyt niin kuin menee. Lentopallomiehet pelasivat hyvinkin kelvollisesti. Koripalloilijat eli ammattimaisemmin susijengi laittoi kotiparketilla suorastaan tuulemaan nuoren Markkasen ja häntä vähän kokeneemman kaartin johdolla.
Huomenna nähdään, jäikö hurmos Helsinkiin vai muistivatko ottaa sen mukanaan Turkkiin. Jos muistivat, saapasmaan pojilla voi olla edessään tukalat paikat. Mutta ei uhota vielä.
* * *
Sen sijaan yksilölajeissa isänmaalla tuntuu menevän vuosi vuodelta huonommin. Murtomaahiihdossa sentään vielä mitaleita tulee, mutta yleisurheilun tilaa ei voi parhaalla tahdollakaan kehua hääviksi, mäkihypystä puhumattakaan.
Tuntuu siltä, että Suomesta on vähitellen tullut todellinen joukkueurheilumaa, joka menestyy laajalla rintamalla ja kääntää tiukat ottelut voitokseen. Jotenkin joukkueista myös henkii vahva yhteishenki ja tekemisen meininki, ainakin lento- ja koripallossa. Suomen jalkapallosta ei tässä yhteydessä puhuta, koska sitä on jostain syystä tullut viime aikoina seurattua vähän huonosti.
Siinä sitä tuli keittiön keinutuolissa – on muuten mainio väline selkävaivaiselle – muisteltua niitä katkeria hetkiä, kun Suomi lahjoitti joukkuelajeissa voiton vastustajalle viime hetken romahduksilla. Toivottavasti ne ajat eivät enää palaa.
* * *
Totta kai Sievänen teki sen virheen, että kertoi työmaalla näistä pohdinnoistaan perjantain kahvitunnilla. Vanha Nieminen kuunteli ja tuhahteli, kuunteli ja tuhahteli.
– Minä voin kertoa sinulle saman tien syyn suomalaisen huippu-urheilun alennustilaan, ei siihen tarvita keinutuoleja ja sairaan miehen viikkotolkkujen pohdintoja. Ja tämä on tieto, ei mikään luulo tai arvaus.
– Meillä on huippu-urheilun liepeillä pieni piiri, joka miettii näitä asioita oikein isolla rahalla. Välillä perustetaan komiteaa, vaihdetaan sen nimi vuoden päästä työryhmäksi, kierrätetään vähän tehtäviä, tehdään raporttia ja muuta paperia. Ja palkka juoksee.
– Ja taas ollaan lähempänä sitä yksilöä, huippu-urheilijaa, hänen tukenaan. Mutta kas kummaa, tulokset eivät parane, tossu ei liiku eikä keihäs lennä. Syy löytyy näistä herroista eikä mistään muusta, Nieminen vaahtosi ja lähti kopista ovet paukkuen.