Insinööri-lehti

Presidentillinen vaaliennuste

Täytyy sanoa, että harvoin on vaalit aiheuttanut työmaalla yhtä vähän kohkaamista kuin käsillä olevat presidentinvaalit. Lieneekö syynä vaalien ennakkoasetelma vai mikä, mutta jopa suuri politiikan gurumme Nieminen on jättänyt ehdokastenttien kommentoinnin tyystin väliin. Joku jo ehti työmaakopilla epäillä miehen television rikkoontuneen, kun on ollut niin hiljaista.

Perjantain kahvitunnilla hän sentään avasi sanaisen arkkunsa ja ilmoitti, että nyt tulee presidentinvaalin tuloksesta ennuste, joka perustuu kuultuihin tentteihin, tehtyihin mielipidemittauksiin ja toimittajien niistä tekemiin analyyseihin.

– Yhtään ovensuukyselyä eikä muutakaan tiedustelua en tätä varten tehnyt. Ennusteeni on silkkaa päättelyä, itseoppinut politologimme ilmoitti.

* * *

Ennuste kuului suurin piirtein seuraavasti. Vaalin ennakkosuosikki Niinistö saa vaalissa 49,2 prosenttia äänistä.

– Niinistön osalta virhemarginaali on suuntaansa puolesta prosenttiyksiköstä kahteenkymmeneen riippuen suunnasta, ylöspäin enemmän, alaspäin vähemmän. Ja mitä ennakkoäänien jakaumaan tulee, Niinistön ennakkoäänien osuus ei tule vaalipäivänä enää muuttumaan, Nieminen kertoi.

Niinistöstä ennustajaukko siirtyi Nils Torvaldsin ääniosuuteen. Se on kuulemma selvästi pienempi kuin Suomen Nato-jäsenyyden kannatus kansalaisten keskuudessa.

– Tästä vedän johtopäätöksen, että Natoa kannattamalla tai vastustamalla ei Suomessa presidentiksi nousta, vaikka jotkut niin uskovat ja toivovat. Vaalitulos osoittanee myös, että vähitellen suomenruotsalaiset uskaltautuvat äänestämään muitakin kuin suomenruotsalaisia.

* * *

Väyrysen ääniosuuden ennustaminen on Niemisen mukaan kaikille asiansa osaaville politiikan tutkijoille ja kommentoijille helppo nakki.

– Presidentinvaalien kesto-osallistujan äänimäärä ja listasijoitus tulee näissäkin vaaleissa olemaan Paavolle pettymys. Oli Paavon äänimäärä mikä tahansa, kansa on äänestänyt väärin. Vaaliennusteessani hän ei yllä kakkossijalle, tuskin edes kolmoseksi, mutta kerrankos sitä ihminen erehtyy. Paitsi tietenkin Väyrynen, joka on aina oikeassa.

Niemisen mukaan nämä vaalit ovat siinä mielessä mukavat, että aika monelle ehdokkaalle kakkoseksi pääseminen on jo voitto. Se on monen tavoitteena, mutta vain yksi yltää.

– Kyllä minunkin papereissani Haaviston Pekka on ykkönen kakkoseksi, mutta ei se ihan varmaa ole. Miehen tähti on laskussa. Tai sitten nämä ovat hänelle vain välivaalit, mikä antaa muillekin mahdollisuuden nousta toiseksi.

* * *

Ehdokaslistan naiset Nieminen käsitteli tapansa mukaan lyhyesti ja ytimekkäästi. Vasemmistoliiton Merja Kyllönen saa merkittävän määrän ääniä, mikä on Niemisen mukaan jo sinällään hyvä asia.

– Ja Tuula Haatainen saa näissä vaaleissa enemmän ääniä kuin Paavo Lipponen, se on varma. Riittääkö se mitaleille, on toinen asia. Voi riittää, tai sitten ei. Tässä yhteydessä totean kuten Nykäsen Matti, se on ihan sixty-fifty.

– Satakunnan vaalipiirin poikkeuksellisen korkean äänestysprosentin perusteella vahvistuu käsitys, että Laura Huhtasaari on vaalin musta hevonen, varsinainen jokerikortti. Toisaalta aineistossani on materiaalia, jonka perusteella ennuste voi olla täysin päinvastainen. Eli Huhtasaaren lopullinen ääniosuus on yksi-, kaksi- tai kolmenumeroinen riippuen siitä, otetaanko prosentin kymmenykset mukaan vai mennäänkö kokonaisluvuilla.

* * *

Vaaliprognoosin viimeinen osio käsitteli Matti Vanhasta. Nieminen muistutti puolueen puheenjohtajan, pääministeri Juha Sipilän kannustaneen kansalaisia äänestämään ”neliöjuuri 16”. Ojalan laskuopin mukaan se on neljä eli Vanhasen ehdokasnumero.

– Hyvä kysymys kuuluu, ottavatko äänestäjät Sipilän neuvon tosissaan ja laittavat äänestyskopissa lippuun neliöjuuren merkin ja sen sisään numeron 16. Ja mitä tapahtuu näille äänestyslipuille, hylätäänkö ne vai harjoitellaanko kuntien vaalilautakunnissa vaali-iltana enemmänkin neliöjuuren laskemista, Nieminen kyseli.

– Mitä Vanhasen ääniosuuteen tulee, senkin arvioinnissa voi ottaa neliöjuuren avuksi. Laittakaa neliöjuuren alla vaikka keskustan viime eduskuntavaalien kannatus ja arvioikaa, pääseekö Vanhanen presidentinvaaleissa sen yli vai alle, kotitekoinen politiikan tutkijamme opasti.