Pidimme viikolla työporukalla Suomi sata vuotta -juhlaseminaarin. Pitkin vuotta oli ollut puhetta, että kyllä meidänkin pitää jollakin tavalla yhdessä juhlistaa isänmaan juhlavuotta.
Pitkällisen, eri vaihtoehtoja sisältäneen pohdinnan jälkeen tavaksi juhlia satavuotiasta Suomea valikoitui vanhan Niemisen pontevasti ajama seminaari, alustajaksi herra itse ja aiheeksi Niemisen valitsema ”Suomalaisuus – mitä se on?”
Joku nuoremmista kirvesmiehistä uskalsi arvostella seminaarin aihetta loppuun kulutetuksi. Kritiikin esittäjä joutui oitis melkoiseen ryöpytykseen. Niemisen leimakirves heilui, epäisänmaallisuuskin mainittiin.
– Olkoon sitten, mutta heti alkuvuodesta pidämme toisen seminaarin, jonka aiheena on työpaikkademokratia – mitä se on ja mitä se ei ainakaan ole, tappiolle jäänyt osapuoli ilmoitti happamana.
* * *
Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo: vaikka seminaarin synnytys ei ollut helppo, itse tilaisuus ylitti kaikki odotukset. Kun kuulijoille oli tilaisuuden päätteeksi luvassa pientä purtavaa ja juotavaa firman piikkiin, osanottoprosentti hipoi yhdeksääkymmentä.
Alustaja saapui paikalle tummassa puvussa ja kravatissa, mikä oli jopa Sieväselle yllätys. Kaiken kruunasi alustus, joka sisälsi muutamia oivalluksia Suomesta ja suomalaisuudesta.
Puhuja piti muun muassa ihmeenä sitä, että juuri Suomi oli maa, jossa kehitettiin ihmisten välisen kommunikaation uudelle tasolle vieneet matkapuhelimet huippuunsa.
– Suomalaiselle puhumattomuus on hyve ja turha löpertely syntiä. Ja me olimme alan pioneereja, todellinen suurvalta. Tämä on todellinen Nokian ihme, ei niinkään itse tekniikka ja laitteet.
* * *
Nieminen ei olisi Nieminen, jos puheessa ei olisi linkitetty suomalaisuutta ja urheilua toisiinsa. Kun alustuksessa päästiin siihen vaiheeseen, Sieväsen vierustoveri huokaisi syvään ja kuiskasi:
– No nyt alkaa se iänikuinen litania, jossa juoksurataa kiertävät Nurmet ja Ritolat, Virenit ja Väätäiset.
Ja vielä mitä. Alustuksessa mainittiin vain yhden urheilijan nimi. Hän oli koripalloilija, Yhdysvalloissa syntynyt, Suomen maajoukkueessa pelaava Jamar ”Jammu” Wilson.
– Seuraan koripalloa televisiosta. Maajoukkuepelit alkavat aina Maamme-laululla. Viivalla on yksi pelaaja, joka nostaa oikean käden sydämen kohdalle, laulaa antaumuksella ja osaa sanatkin. Hän on Jammu Wilson. Muu joukko seisoo rivissä kuin rangaistuksen saaneena, huulet hädin tuskin liikkuvat, ääntä ei ainakaan lähde. Suomalaisuutta on tämäkin, monella tavalla.
* * *
Kun seminaari pidettiin talvisodan vuosipäivänä, oli selvää, että juhlaseminaarin alustaja sivusi puheessaan sotavuosia. Alustuksessa ei kuitenkaan mainittu Raatteen tietä, Tali-Ihantalaa tai muitakaan taistelupaikkoja.
– Jokaisella meistä on jonkinlainen suhde ja side noihin vuosiin, sotaan ja sotilaisiin, sodasta hengissä selvinneisiin ja kaatuneisiin, evakkomatkoihin ja niin edelleen. Nuoremmilla se side on ohuempi, meillä vanhemmilla paksumpi.
– Jokainen muistelee ja kunnioittaa noita vuosia omalla tavallaan. Tai on muistamatta, mutta ei kuitenkaan unohda. Kunnioitamme toisiamme, emme tuputa omaa isänmaallisuuttamme. Sellaisia me suomalaiset olemme, Nieminen totesi.
Niemisen puolen tunnin puhe päätyi raikuviin aplodeihin. Ja olalle taputtelijoita riitti pitkälle iltaan. Suomalaisuutta tämäkin.
