Poikien kanssa olemme huuli pyöreänä lukeneet ennakkojuttuja viikolla
julkaistuista kotimaisista kirjoista. Pakko on todeta, että eipä ole viime
vuosikymmeninä kovin hääviä joukkoa ollut isänmaan johtotehtävissä, ainakaan
poliittisella puolella.
Tuomiojan Erkki, jota etenkin Nieminen on aina kehunut viisaaksi ja
harkitsevaksi mieheksi, haukkuu kuulemma kirjassaan suurin piirtein kaikki
puoluetoverinsa lyttyyn. Osansa taitaa saada myös muutama naapuripuolueen
edustajakin.
Lehtitietojen mukaan 1990-luvun Mr. Valtiovarainministeri, riihimäkeläinen
diplomi-insinööri Iiro Viinanen, laittaa omissa päiväkirjamerkinnöissään
vieläkin paremmaksi. Hän haukkuu varmuuden vuoksi kirjassaan kaikki, ainakin
poliitikot. Ilmeisesti Viinanen oli viime vuosituhannen lopussa ainoa
täyspäinen poliitikko, ainakin omasta mielestään.
* * *
Emme me työmaakopilla Tuomiojaa ja Viinasta sinällään moitittu, sanavalmiita
miehiä. Ykskantaan totesimme, että ei siellä politiikassa ilmeisesti pärjää, jos
ei vähintään kerran elämässään laita kanssaihmisiä järjestykseen, ja kunnolla.
Mutta kyllä me toisaalta sitäkin hieman aprikoimme, että näinköhän sitä
haukkumalla kohennetaan politiikan arvostusta. Ja vielä jälkikäteen; eikö se
olisi ollut isänmaan kannalta pistää asiat ja lähimmäiset järjestykseen
ajallaan?
No toisaalta, aika paljonhan molemmat herrat saivat aikanaan aikaan, vaikka
ympärillä hyöri iso joukko osaamattomia. Kuinkahan hyvin Suomen asiat lainkaan
olisivat, jos he olisivat saaneet hoitaa asioita ihan kahdestaan?
* * *
Mutta niinhän se on, että eivät Tuomioja ja Viinanen suinkaan ole ensimmäiset
eivätkä viimeiset poliitikot, jotka antavat huutia aikalaisilleen. Kyllä
esimerkiksi Urho Kekkonen oli kova poika haukkumaan kirjoissaan Johannes Virolaista,
Ahti Karjalaista, Mauno Koivistoa ja niin edelleen.
Niin ja Paavo Väyrynen, hänhän on tietänyt asioiden oikean laidan sekä etu-
että jälkikäteen. Ja kun asiat eivät joskus harvoin ole mennyt Väyrysen
haluamalla tavalla, vika on ollut muissa. Sitä puolestaan on aiheutunut välillä
aika kitkeriäkin purkauksia.
Joten se taitaakin olla niin sanottu maan tapa haukkua kanssaihmisiä, ainakin
politiikassa. Trendikästä tai ei, Sievänen toivoo, että tässä suhteessa uusi
sukupolvi olisi edellistä parempi, haukkuisi ihmisiä vähemmän, ainakin
jälkikäteen.
* * *
Onhan tällä viikolla haukuttu yksi ei-poliitikkokin, edesmennyt laulaja ja
lauluntekijä Juice Leskinen. Tai ehkä haukkuminen on väärä sana, elämänkerrassa
todetaan Juicen olleen aika ajoin varsin ikävä ihminen.
Itse asiassa Juankosken suuren pojan moittiminen harmitti meitä varttuneempia
miehiä kopilla kaikkein eniten. Sanoivat klopit mitä tahansa, Juice oli nero ja
häneen pitää suhtautua kaikin tavoin kunnioittavasti.
Niin että joku raja se on ihmisten kriittisellä arvioimisellakin, jämpti on
niin.