Oulun Insinööreiltä lahjoitus Oulun yliopistollisen sairaalan lastenosastolle
Insinööri-lehti

Oulun Insinöörit muisti pieniä potilaita

Oulun Insinöörit toi hyvää mieltä Oulun yliopistollisen sairaalan lastenosastolle lahjoittamalla 70-vuotisjuhlansa muistamisesta saadut varansa, eli tuhat euroa. 

Yhdistys lahjoitti jo aiemmin elokuussa 20 legopakettia lastenosastolle. Näillä lahjoituksilla oululaiset insinöörit haluavat tuottaa hyvää mieltä osaston pienille potilaille ja siellä työskenteleville.

Oulun Insinöörien puheenjohtaja Riitta Rusila kertoo lahjoitusten olevan osa Oulun Insinöörien 70-vuotisjuhlavuoden hyväntekeväisyyskampanjaa, joka on nimeltään Hyvän mielen vuosi.

– Tämän teeman alla olemme valinneet vuoden jokaiselle kuukaudelle jonkin hyväntekeväisyyskohteen, jolle olemme halunneet tuottaa hyvää mieltä insinöörivoimin, Rusila sanoo.

Lahjakortti tuli tarpeeseen

Lahjoitusta vastaanottaneet ylihoitaja Seija Miettinen ja osastonhoitajat Mari Sipilä ja Johanna Näsänen sanovat, että lasten neurologisella osastolla on nyt tarve näkövammaisten lasten leluille.  He kertovat, että lahjoitussummalla aiotaan hankkia esimerkiksi tuntoaisteihin perustuvia leluja.

– Hyviä leluja ovat esimerkiksi legot, puiset autot, nuket, nukkekoti ja niiden asukkaat, leikkikeittiö, piirustusvälineet, alias ja muut pelit ja lääkärivehkeet. Lahjakorteilla voimme hankkia aina kulloinkin tarpeeseen tulevia kestäviä ja pestäviä leluja, Miettinen, Sipilä ja Näsänen toteavat. 

Oulun Insinöörien Hyvän mielen vuosi -kampanjan muita kohteita ovat esimerkiksi alkuvuonna toteutuneet Lasten kuukausi (tuen kohteena Tyttöjen talo), nuorten kuukausi (Poikien talo), vanhusten kuukausi (Kielokoti), luonnon suojelun kuukausi ja lokakuinen omaan hyvinvointiin kohdistuva “Istu vähemmän”-teemakuukausi.

– Olemme myös käyneet joukolla luovuttamassa verta, kannustaneet jäseniämme kierrättämään, välttämään muovipussien käyttöä ja keräämään roskia, kertoo Rusila.

Marraskuun hyväntekeväisyyskohteeksi Oulun Insinöörit on valinnut Oulun Ensi- ja Turvakodin ja joulukuussa yhdistys.

Kuva: Juha Rusila
Teksti: Päivi-Maria Isokääntä, Insinööriliitto