Korjaamo oli Ratikkabrunssin näyttämönä.
Jussi Niemi ja Elisa Kortesoja hyppäsivät ratikan kyytiin.
Gottbergin perhe tuli nauttimaan monipuolisesta ohjelmasta.
Sara Jokelainen sai itselleen kivan kasvomaalauksen.
Yleisö pääsi ihailemaan vanhoja raitiovaunuja.
Insinööri-lehti

Kesäkaravaani polkaistiin käyntiin ratikalla

Tämän vuotisen Kesäkaravaanarin ensimmäinen brunssipaikka oli Ratikkamuseo Helsingin Töölössä. Kesäisen lämmin aamupäivä, herkullinen ruoka sekä noin 500 iloista aikuista ja lasta loivat yhdessä onnistuneen tilaisuuden.

Ratikkabrunssilla oli tarjolla lapsille monenlaista tekemistä. Liiton henkilökunta auttoi rintanappien valmistamisessa. Mieleiset aikakauslehdistä leikatut kuvat painettiin rintanappeihin.

Päivän päätteeksi löytyi kolme selvää suosikkiaihetta: eläinhahmot, pekonimakkara ja ajankohtaan liittyvä legoista tehty jalkapalloukkeli.

Helmin leikkinurkassa muun muassa alakouluikäisten suosima flossaustanssi houkutti nuorta yleisöä pitkät tovit. Muutamat reippaat tytöt jaksoivat olla pari tuntia.

Matkamuistoksi kasvomaalaus

Kasvomaalauspisteessä Elsa Gottberg valitsi poskeensa vesimeloniviipaleen kuvan. Hedelmä maistuu tytölle hyvin ja onneksi sitä oli myös buffetpöydässä.

Isä Petrus Gottberg käy liiton ja insinöörikerhon tilaisuuksissa, joista osa on suunnattu koko perheelle ja osa vain jäsenille. Yksi niiden tärkeä anti on mahdollisuus verkostoitumiseen.

– Aina jossain vaiheessa keskustelu sivuaa työelämää, Gottberg kertoo.

Gottbergit olivat mukana turkulaisten yhteiskuljetuksella. Töölöstä suunnattiin Linnanmäelle, jossa väki jakaantui Peacock-teatteriin ja huvipuistoon.

Insinöörejä kiinnostaa tekniikka

Helsinkiläiset Elisa Kortesoja ja Jussi Niemi tutkivat kiinnostuneita vanhoja ratikkavaunuja. Osa oli viime vuosisadan alkupuolelta, osa oli käytössä vielä 1960- ja 70-luvuilla. Museon suosituin laite on vanha leimauslaite, jonkalaisissa pahviliput leimattiin 1970-luvulta lähtien vuoteen 2001.

Niemi muistaa käyttäneensä laitetta hetken aikaa, mutta Kortesoja nuorempana ei ole moista nähnytkään.

Useat insinöörit olivat kiinnostuneet ratikoiden historian lisäksi niiden teknisistä ominaisuuksista. Museon opas kertoi auliisti raitiovaunujen kehityksestä ja sen eri vaiheista kiinnostuneille kuulijoille.

Mutkan kautta Ratikkamuseoon

Porilainen Forsellin perhe oli aloittanut kesälomamatkansa ennen Ratikkabrunssia. Ensimmäisenä etappina oli Kouvolan Tykkymäki-huvipuisto. Lauantaiaamupäivällä nelihenkisen perheen aika oli varattu brunssille.

Ines-tyttären ja Frans-pojan mielestä parasta oli karkkibuffee, jossa oli monenlaisia mieleisiä makeisia. Vanhemmat arvostivat ennen kaikkea mahdollisuutta tutustua vanhoihin raitiovaunuihin. Ja tietenkin hodarit maistuivat kaikille.

Museosta Frans, Ines, Jenni ja Kristian Forsellin matka jatkui Korkeasaareen. Seuraava päivänä oli vuorossa helsinkiläiset ruokafestivaalit.

Teksti: Kirsi Tamminen
Kuvat: Janne Luotola