SASKin Decent Work -telttassa nousi esille erilaisia näkökulmia ay-oikeuksiin.
Asiamies Erik Sartorisio ja Matti Palovaara vaihtoivat kuulumisia ständillä.
Vesi on perusoikeus -kampanja herätti kiinnostusta.
Anna-Sofia Kivi kertoi nuorille Kesäduunari-infosta.
Tapahtuman ohjelmalavoilla käytiin monialaisia keskusteluja.
Insinööri-lehti

Kesäkaravaani käynnistyi kansainvälisesti

Uuden Insinööriliiton Kesäkaravaani-tapahtumakiertue starttasi toukokuun viimeisenä viikonloppuna Maailma kylässä -festivaaleilta. Liiton osasto oli osa Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen (SASK) Decent Work -kokonaisuutta. Rautatientorille pystytetyssä teltassa esiteltiin kahden päivän ajan SASKin ja sen jäsenjärjestöjen ponnisteluja työolojen kohentamiseksi maailmalla.

UIL:n yhteistyöprojekteista oli esiin nostettu Etelä-Aasiassa telealan monikansallisissa yrityksissä tehtävä työ. Hankkeen tavoitteena on tukea paikallisten liittojen jäsenmäärien kasvattamista ja edistää alueen liittojen välistä yhteistyötä. Tehokkaamman järjestäytymisen myötä aasialaiset liitot voivat voimakkaammin ajaa työntekijöiden oikeuksia ja etuja.

Kansainvälisen teemojen lisäksi liiton ständillä keskusteltiin kotoisten työpaikkojen arjesta ja ajankohtaisista asioista sekä järjestäytymisestä. Sunnuntaiksi saatiin vielä uutisia edustajakokouksesta Rovaniemeltä ja jäsenten kanssa virisi puhetta Insinööriliitto -nimen paluusta.

UIL:n Kesäkaravaani on mukana viidessä eri kesätapahtumassa ympäri Suomea. Helsingin tapahtumassa polkaistiin käyntiin liiton jäsenille suunnattu Karavaani-kilpailu. Lisäksi jaossa olivat myös ensimmäiset Kesäkakurot. 

Yhteisellä asialla saman katon alla

Maailma kylässä -festivaalien kattoteema oli tänä vuonna ihmisoikeudet. SASK vei kävijät työmatkalle maailman ympäri. Ammattiyhdistysten yhteinen viesti oli, että ay-oikeudet ovat ihmisoikeuksia.

Saskilaiset toimijat tarjosivat tietoa monista ajankohtaisista hankkeista. Vesi on perusoikeus -kampanja pysäytti ihmisiä Jytyn pisteellä, jossa kerättiin allekirjoituksia asiaa koskevaan eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen.  Jytyläiset kiittelivät ihmisten aktiivisuutta. Kävijät kokivat asian selvästi tärkeäksi ja nimiä kertyi tiiviiseen tahtiin.

Tapahtumassa oli mukana myös Akavan, SAK:n ja STTK:n yhteinen Kesäduunari-info. Kesäduunarineuvoja Anna-Sofia Kivi jakoi ahkerasti infon yhteystietokortteja. Hän kertoi, että kesätyöläisille suunnattu maksuton palvelu oli vielä monelle nuorelle uusi tuttavuus.  Neuvoja infosta saa sekä netin kautta että puhelimitse.

SASKista kerrotaan, että viikonlopun aikana Decent Work -teltalla kävi yli 10 000 festariosallistujaa.

 

Teksti ja kuvat: Minna Virolainen, Insinööriliitto