Insinööri-lehti

Jokainen syrjäytynyt nuori on liikaa

Kunnon työn päivänä 7. lokakuuta Akava, SAK, STTK ja Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK kampanjoivat nuorten työllisyyden puolesta ja syrjäytymistä vastaan.

Ilman työtä tavallinenkin nuori voi syrjäytyä. Liitot haluavat kuitenkin tuoda esille, ettei kenenkään tarvitse olla menetetty tapaus. Nuoret tarvitsevat koulutusta ja kunnon työtä. Lisäksi on pidettävä huolta myös siitä, että nuoret saavat tehdä töitä samoilla ehdoilla kuin muutkin työntekijät. Palkkojen ja muiden työehtojen perusteena ei voi olla ikä.

Maanantain työmatkalaisia tervehdittiin Helsingin rautatieaseman kulmilla hyvän huomenen lisäksi kunnon työn päivän toivotuksin, kun liitojen aktiivit jakoivat ohikulkijoille kampanjamateriaalia. Menetetty tapaus? -pinssin karu kysymys herätti keskustelua.

– Kunnon työn päivä -kampanjointi on otettu hyvin vastaan. Pinssin slogan on pysäyttänyt ja aiheuttanut ihmetystä, sanoo Katrina Kukkonen RIA ry:stä.

Merkin mukana jaettava kortti kertoo, mistä on kyse. Osa ihmisistä on pysähtynyt myös juttusille. Kampanjointi erityisesti nuorten työllisyyden puolesta on koettu tärkeäksi.

– Moni on kiitellyt, että olemme hyvällä asialla ja halunnut ottaa pinssejä mukaan myös työpaikalla jaettavaksi, Kukkonen iloitsee.

Meillä ja maailmalla

Kuudetta kertaa maailmanlaajuisesti vietettävänä Kunnon työn päivänä kymmenet miljoonat ammattiliittojen jäsenet eri puolilla maailmaa kampanjoivat ihmisarvoisen työn ja elämiseen riittävän palkan puolesta.

Ay-liikkeen kansainvälinen kattojärjestö ITUC on tänä vuonna nimennyt kunnon työn päivän maailmanlaajuiseksi teemaksi järjestäytymisen ammattiliittoihin. Teemapäivänä halutaan muistuttaa, että maailman työvoimasta vain seitsemän prosenttia kuuluu ammattiliittoon. Myös Suomessa korkea järjestäytymisaste on paras tae kunnon työlle.

 

Teksti ja kuvat: Minna Virolainen, Insinööriliitto