Jäsenet viihtyivät aurinkoisessa kesäsäässä.
Kotkan Meripäivillä liiton brunssi keräsi noin 150 osallistujaa.
Järjestöasiantuntija Niko Angervo otti jäseniä vastaan Meripäiväbrunssille.
KoIO:n aktiiveja oli mukana Meripäiväparaatissa.
Insinööri-lehti

Insinöörit nauttivat Meripäivillä

Insinööriliitto näkyi jälleen tänä vuonna Kotkan Meripäivillä, niin paraatissa kuin liiton järjestämällä Meripäivälauantain brunssilla.

Kotkan Meripäivät alkoivat viime viikolla perinteisellä avajaisparaatilla, jossa erilaiset järjestöt, yhdistykset ja yritykset marssivat halki Kotkansaaren keskustan.

Myös Insinööriopiskelijaliiton paikallisyhdistys Kotkan Insinööriopiskelijat KoIO osallistui paraatiin. Mukaan oli pyydetty myös muiden alojen opiskelijoita Kotkan kampukselta sekä Insinööriopiskelijaliiton edustajia.

– KoIO osallistui paraatiin ensimmäistä kertaa muutamia vuosia sitten, kertoo paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Iida Kilpirova.

– Kolmas vuosi kun ollaan täällä. Kiva, että saamme opiskelijoita kasaan kesälläkin ja näymme Kotkan katumaisemassa, muutenkin kuin opiskelijabileissä.

Paraatissa oli noin 50 eri osallistujaporukkaa.

– Hyvä fiilis, ihanasti porukkaa oli saapunut paikalle. Tänä vuonna sattui hyvä sää, viime vuonna satoi kaatamalla vettä.

Liitto tarjosi brunssia

Meripäivälauantaina Insinööriliiton jäseniä pystyi bongaamaan legendaariseksi muodostuneesta merimieskapakka Kairosta, jossa liitto järjesti perinteisen Meripäiväbrunssin.

Sää suosi jälleen; noin 150 osallistujaa viihtyi Kairon suurella terassialueella, auringosta, ruuasta ja juomasta nauttien.

Hiukan tavallisesta poiketen tänä vuonna tarjolla oli meripäiväteemaisesti Millers BBQ:n valmistamaa ruokaa. Se sai kehuja monipuolisesta ja runsaasta annoksesta.

Teksti ja kuvat: Sara Elosuo