Laiva lähtövalmiina Taipaleen Kanavassa.
Sää suosi risteilyä ja osallistujat nauttivat maisemista laivan kannella.
Laiva ankkuriin, jotta osallistujat pääsevät saunaan, uimaan ja ruokailemaan.
Palanen höyrylaivan koneistoa.
Pöytä on katettu herkuilla.
Eijan salonki odottaa ruokailijoita.
Insinööri-lehti

Insinöörit 100-vuotiaan höyrylaivan kyydissä

Kesäinen ilta Varkaudessa kokosi laivan täyteen insinööriperheitä Varkauden Insinöörien perinteiselle kesäristeilylle. Monet risteilijöistä olivat konkareita ja osallistuneet tapahtumaan usean vuoden ajan. Ja miksipä eivät osallistuisi, ei sitä ihan joka päivä pääse aidon höyrylaivan kyytiin.

Warkaus VII, tuttavallisemmin Seiska, on koivuhaloilla kulkeva höyrylaiva. Alkuperäisenä varkautelaisena se on tottunut seilaamaan Taipaleen kanavan molemmin puolin. Tänä vuonna sata vuotta täyttävä laivavanhus on nimensä mukaan seitsemäs A. Ahlströmin tehtaan Warkaus -sarjan hinaajista, jotka rakennettiin sen omalla tehtaalla vuosina 1909 – 1923.

Seiska on elämänsä aikana ehtinyt nähdä yhtä ja toista. Alkutaipaleella se toimi valmistustarpeensa mukaisesti tehtaan hinaajana, kunnes sotavuosien jälkeen se pakkolunastettiin miinanraivaustöihin. Seiska tuhosi 47 miinaa, mutta sai myös pahoja vaurioita Porkkalan sulussa, kun miina räjähti sen peräpuolella.

Vuonna 1947 alus palautettiin A. Ahlströmille hinaustöihin, joita Seiska teki aina vuoteen 1968 asti. Tämän jälkeen alus toimi museolaivana, kunnes se kunnostettiin edustuslaivaksi vuosina 1979 – 1980. Tällä hetkellä aluksen omistaa Varkaus Works Oy, joka on luovuttanut käyttöoikeuden Foster Wheeler Energia Oy:lle.

Warkaus VII:n kyljessä mukana kulkee Eija, sekin jo kunnioitettavaan 76 vuoden ikään ehtinyt Enso Gutzeitille Savonlinnaan valmistunut proomu. Alun perin proomut toimivat hinaajien kyljessä ”eväskasseina” kuljettaen höyrykoneiden halko- ja polttoainevarastoja.

Nykyään Eija toimii vieraiden kestityspaikkana. Ja mikäpä on vieraita kestitessä, kun ruumassa on 10 metrinen salonki ja täysin varusteltu keittiö. Eikä huomiotta sovi jättää Eijan kannelta löytyviä 8 hengen saunatilojakaan.

Varkautelaisten perinteinen perheristeily näytti olevan yksi alkukesän kohokohdista niin isommille kuin varsinkin perheen pienimmille osallistujille. Jo itse höyrylaiva tekee illasta mielenkiintoisen, mutta monen osallistujan mielestä illassa parasta oli silti Eijan saunan löylyt ja mahdollisuus pulahtaa vilvoittavalle uinnille vaikkapa laivan ympäri löylyjen välissä.

– Oli kyllä hyvä ilta, tiivisti eräs mahdollisesti tuleva insinööri laivan lipuessa takaisin satamaan.

Teksti: Marjo Nykänen, Insinööriliitto
Kuvat: Esa Tuovinen