Koko-kassan ensihakemusten määrä kasvoi
17.8.2023Ensihakemuksia eli uusien työttömien päivärahahakemuksia saapui kesän aikana Koko-työttömyyskassaan selvästi viime vuotta enemmän.
Ensihakemuksia eli uusien työttömien päivärahahakemuksia saapui kesän aikana Koko-työttömyyskassaan selvästi viime vuotta enemmän.
Koko-työttömyyskassaan saapui tammikuussa 80 prosenttia enemmän ensihakemuksia kuin vuosi aiemmin.
Päivärahansaajien määrä on laskenut Koko-kassassa kevään aikana.
Ansiopäivärahahakemusten määrä kasvoi tammikuussa vuoden takaisesta. KOKO-kassan työttömyysaste nousi joulukuuhun verrattuna.
Jäsenten työttömyysaste on alentunut monta prosenttiyksikköä heinäkuusta marraskuuhun.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan ensihakemusten määrä laski syyskuussa.
Saapuneiden hakemusten määrä on yhä kolminkertainen aiempaan verrattuna, mutta määrä on vähentynyt heinäkuusta elokuuhun.
Insinööriliitto myöntää kuluttoman ja korottoman lainan lomautetuksi tai työttömäksi joutuneille jäsenilleen, joiden toimeentulo uhkaa vaarantua ensihakemusten käsittelyssä syntyneen viiveen takia.
Työllisyysasteen trendi pysyi marraskuussa tasaisena, mutta työllisyys on parantunut viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Ensihakemusten määrät nousivat lokakuussa edelleen, mutta jäsenten työttömyysaste ei muuttunut.