Solteqin kehittämä Rolle kerää tietoa hyllypuutteista Prismassa.
Insinööri-lehti tekniikka

Robotti inventoi myymälää

Kotimaassa kehitetystä robotista voi tulla vientimenestys esimerkiksi verkkoruokakauppojen tarpeisiin.

S-ryhmä kokeilee robotiikkaa ja konenäköä hyllyjen täysinäisyyden havainnointiin. Robotti tuottaa dataa myymälän kassa-, toiminnanohjaus- ja varaston hallintajärjestelmiin sekä myymäläsuunnitteluun ja ketjuohjaukseen.

Kauppakeskus Ison omenan Prismassa kiertää iltaisin ihmisen korkuinen robotti, jota kutsutaan nimellä Rolle. Laite tarkistaa, mitkä hyllyt kaipaavat täydennystä ja että hinnat pitävät paikkaansa.

Robotti liikkuu ennalta määrättyä reittiä pitkin. Jos lähellä kulkee ihminen, se pysähtyy. Esteet se osaa ohittaa.

– Se on meidän tuotekehityshankkeistamme merkittävin. Melkoinen poppoo meiltä on ollut tekemässä sitä, kertoo Solteqin toimitusjohtaja Olli Väätäinen.

Laite tehtiin Suomessa

Teknologiasta vastaa lähinnä Pohjoismaissa toimiva pörssiyhtiö Solteq. Rolle on tehty kokonaan Suomessa yksittäisiä komponentteja lukuun ottamatta. Tuoteoikeudet kuuluvat muutamasta kotimaisesta partnerista huolimatta Solteqille.

Tuotantoon on tarvittu mekaanista suunnittelua, muotoilua, kamerateknologiaa, syvänäköä ja tekoälyä sekä integrointia asiakkaiden tietojärjestelmään. Moni näistä vaiheista vaatii koodaustaitoja.

Rolle on kehitetty Solteqin yleiskäyttöisestä robottialustasta. Sen päälle on lisätty torni, jonka huipulta kamera kuvaa ympäristöä. Alustasta on aiemmin julkaistu sisälogistiikkaversio, jossa tornin sijaan alustalla on keräysastia.

– Sitä voidaan käyttää keräämään verkkokauppaostoksia myymälästä tai mihin tahansa muuhun ympäristöön, missä on pitkät sisävälimatkat.

Alusta sopii moneen

Solteq on tuomassa vielä tämän vuoden puolella robottialustansa myyntiin. Lähivuosina robotit yleistyvät nopeasti.

– Teknologia on kypsä tämäntyyppiselle toiminnalle. Uusi on kuitenkin aina uutta, ja vaatii aikansa, kun pureskellaan, miten tätä voitaisiin käyttää, Väätäinen selittää.

Kuluvan vuoden aikana yhtiö lanseeraa kolme robottia tuotetiedonhallintaan, sisälogistiikkaan ja asiakaspalveluun. Retail- ja Indoor Logistics robottilanseeraukset julkistettiin loppuvuonna 2018, ja nyt tuoteperhe kasvaa asiakaspalvelun tarpeisiin suunnitelulla Kiosk-robotilla. Tuoteperhe on suunnattu etenkin vientiin.

Työvoimaa laitteiden ja ohjelmistojen suunnitteluun tarvitaan, mutta pörssiyhtiö ei pysty antamaan ennakkotietoa tulevista työpaikoista. Solteqissa työskentelee tällä hetkellä reilut 580 henkeä yhteensä Pohjoismaissa, Britanniassa ja Puolassa. Suurin osa henkilöstöstä on tekniikan alan ammattilaisia.

Teksti: Janne Luotola
Kuva: SOK