Insinööri-lehti

NSN – lähteekö lähes joka kolmas?

Uusi Insinööriliitto vieraili Nokia Siemens Networksin Tampereen yksikössä 8. helmikuuta. Samaisena keskiviikkona alkoivat NSN:n yhteistoimintaneuvottelut 1200 henkilön vähennystarpeesta Suomessa.

Tieto 350 henkilön vähennyksestä Tampereen noin tuhannen työntekijän yksikössä järkytti.

– Vähennysten ison määrän ja se että ne koskevat kaikkia on ymmärtänyt todeksi vasta vähitellen, kun asiaa on käsitelty, Carita Järvinen toteaa.

Järvinen yrittää olla surematta liikoja etukäteen. Tilanne katsotaan sitten kun tietoa tulee.

– Toki työntekoa häiritsee ajatus siitä, että joka kolmas työntekijä lähtee. Omia töitä tehdessä käy myös mielessä, että kannattaako hommaa jatkaa. Onko tekemälläni työllä tulevaisuutta, Jenni Tyynelä kertoo tilanteen herättämistä ajatuksista.

– Tässä on täytynyt jo oikeasti alkaa miettimään muitakin vaihtoehtoja, hän jatkaa.

– Henkilöstön määrään suhteutettuna Tampereelle kohdistuvat suurimmat vähennykset. Lisäksi NSN- paikkakunnista Tampereen tilanne näyttää työllistymisen suhteen hankalimmalta, UIL:n puheenjohtaja Pertti Porokari totesi.

Muutostilanteeseen kohdennettu UIL:n projekti on Nokian puolella toiminut hyvin. Nyt projekti onkin laajennettu koskemaan myös NSN:n ja sen alihankintaketjun insinöörejä

Tietoa ja neuvoja tarjolla

– Jos mahdollisen ansiopäivärahan suuruus askarruttaa, kannattaa hyödyntää IAET-kassan päivärahalaskuria, työsuhdelakimies Tiina Savikko neuvoo. 

Uutta työpaikkaa hakiessa palkkatoiveen haitaroinnissa auttaa jäsensivujen palkkanosturi. Nokia-projektin tietopaketti netissä sekä liiton jäsensivusto tarjoavat eväitä muutostilanteen eri vaiheisiin.

Myös asiamiesten, lakimiesten ja urahallinta-asiantuntijan apu on saatavilla soittamalla tai sähköpostilla. Lisäksi liiton asiantuntijat jalkautuvat NSN:n toimipisteisiin ja CV-klinikoita järjestetään kyseisillä paikkakunnilla.

– Esimerkiksi mahdollisiin eropaketteihin vaikuttavat seikat ovat niin yksilöllisiä ja tapauskohtaisia, että niistä on mahdotonta antaa yleispäteviä ohjeita. Jos sopimus mietityttää, kannatta se käydä läpi liiton lakimiehen kanssa ennen allekirjoittamista, Savikko selventää.

Jatkuvassa muutoksessa

Liitossa on seurattu tiiviisti Nokia Siemens Networksia, jossa yt-neuvotteluja on käyty vuosien varrella hyvin tiheään. Myös mahdolliset ulkoistamiset ovat tarkkailun alla.

Luotot ovat liitolle tärkeä linkki tiedonsaannissa ja projektin tapahtumien organisoinnissa.
Jäsenten kannattaa olla aktiivisesti yhteydessä luottamusmieheen.

Tampereella käydyssä keskustelussa pohdittiin tulevaa jo pidemmällekin. Muun muassa insinöörien muuntokoulutus ja mahdollisuudet työllistyä yrittäjänä mietityttivät.

– Myös näihin asioihin pyrimme jatkuvasti vaikuttamaan. Ja meiltä löytyy sekä koulutukseen että yrittämiseen liittyvää asiantuntemusta, Porokari vakuuttaa.

 

Nokia-projekti netissä
IAET-kassan päivärahalaskuri (linkki laskuriin Kassan etusivulla)
UIL:n palkkanosturi (jäsensivulla, vaatii kirjautumisen)

 

Teksti ja kuvat: Minna Virolainen, Insinööriliitto