Insinööri ja innovaatio ovat olleet vahvasti yhteen liitetty sanapari. Insinöörit ovat olleet esimerkiksi Nokian menestyksen keskeinen voimavara. Innovaatiot ja niiden tuottaminen saavat kuitenkin uusia muotoja. Kysymys kuuluukin, mitä on insinöörien innovaatioasiantuntemus muuttuvassa toimintaympäristössä?
Esko Ahon kansallista innovaatiostrategiaa hahmottaneen työryhmän raportin seurauksena innovaatiokeskustelu on muuttunut ratkaisevasti. Tähän asti suomalainen keskustelu on painottanut tieteen, teknologian ja innovaatioiden liittoa. Uusi keskustelu painottaa innovaatioiden kysyntälähtöisyyttä ja systeemisyyttä. Asiakkaiden tarpeet ratkaistaan enenevästi hyvin käytäntölähtöisissä prosesseissa erilaista tietoa yhdistäen.
Tiedelähtöisen ja käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan logiikka on erilaista. Tiedelähtöisen ja varsin usein yhden tieteenalan sisällä tapahtuvan innovoinnin keskeinen logiikka on pysyä uskollisena tieteenalan traditiolle ja edetä asioiden kanssa ”totuutta” etsien. Käytäntölähtöisessä innovaatiotoiminnassa puolestaan innovoija ratkaisee ”häikäilemättä” asiakastarpeita tieteen rajoista piittaamatta ja rajoja rikkoen.
Tiedelähtöisessä innovoinnissa pohjan siis luo edistyneisyys yleensä yhdellä tieteenalalla. Käytäntölähtöisessä innovaatiotoiminnassa kysymys on lähinnä kyvystä ylittää rajoja ja toimia eritaustaisten ihmisten kanssa. Tiedelähtöisessä innovoinnissa insinööri toimii yleensä saman alan insinöörin kanssa. Käytäntölähtöisessä innovoinnissa kumppaneina voivat olla sosiologit, filosofit, taiteilijat tai muut perusinsinöörin mielestä hyvinkin epäilyttävät henkilöt. Käytäntölähtöisessä innovoinnissa kysymys on kyvykkyydestä luoda siltoja asiakastarpeen ja monenlaisen tiedon yhdistelmistä.
Esimerkiksi nanoteknologiainnovaatioissa innovaatioiden lähde on huipputietämys nanoteknologioista. Käytäntölähtöisessä innovaatiotoiminnassa kyse on, maailmankuulua filosofia ja professoria Jaakko Hintikkaa seuraten, ”yleisestä kyvystä rakentaa mahdollisia maailmoja”. Siis myös insinöörien kyvykkyydessä hahmottaa ja ratkoa asiakkaiden ongelmia eräänlaisessa älyllisen ristipölytyksen prosessissa usein hyvinkin erilaisten ja eritaustaisten ihmisten kanssa.
Tulevaisuuden kilpailukyvyn yksi ratkaisevista kysymyksistä kuuluu: kuinka tasapainoilemme maailmanluokassa olevan fokusoidun teknologisen huippuasiantuntemuksen ja asiantuntemuksen, jota kutsumme yleiseksi kyvyksi rakentaa mahdollisia maailmoja, välillä? Olemmeko me insinöörit hyviä käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan asiantuntemuksessa?
Useimmat meistä vastaisivat, että ilman muuta olemme; mehän ratkomme päivittäin asiakkaiden ongelmia. Kun asiaa tarkastelee hieman lähemmin, totuus voi kuitenkin näyttää hyvin toisenlaiselta. Meidän oman teknologia-alamme ammatti-identiteetti on yleensä melko vahva ja perusinsinööri suhtautuu esimerkiksi humanisteihin yleensä varsin epäilevästi ja erilaisista taustoista johtuen yhteistyö ei ota sujuakseen. Jorma Ollilan mukaan kuitenkin Suomen tulevaisuus lepää insinöörin ja humanistin liitossa.
Tämän liiton toteutuminen vaatii insinööreiltä uudenlaisen asiantuntemuksen kehittämistä. Tämä ei ole yksinkertainen tehtävä. Siinä tarvitaan usein hyvin epäortodoksisia menetelmiä. Oman tutkimusryhmäni kanssa olemme käyttäneet esimerkiksi teatterimenetelmiä tämän asiantuntemuksen kehittämisessä. Kuulostaako hölynpölyltä? Jos ei kuulosta, niin sinulla on mahdollisuuksia käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan maailmassa…
Vesa Harmaankorpi
professori, Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahti School of Innovation
